tunnen tän ahdistuksen niin vahvasti fyysisenä, etten jaksa enää. miksi mua edes ahdistaa? en tiiä. mietin jatkuvasti vaan omaa ulkonäköä, tekisi mieli repiä hiukset pois päästä ja naama irti. vihaan itteeni niin paljon.

hain opiskelemaan kevääksi. jos saan sen paikan, muutan viikoiksi asuntolaan. no mitäs se taas tarkoittaa? itsenäisyyttä, vastuuta, oma-aloitteisuutta. ja ehkä mun kohdalla lisää viiltoja. ja itsetuhoisuutta. koska vanhempien läsnäolo on se mikä mua estää tällä hetkellä. kyllä mä aion silti lähteä, jos sen paikan saan. ei sitä tiedä mitä tapahtuisi, pelottaa vaan.

oon liian stressaantunut taas vaihteeksi. ei nää lääkkeetkään auta. mulla oli niin paljon parempi olo ennen zeldoxia ja osastoa. ja abilify ei puolestaan tee yhtään mitään.

en mä taida jaksaa. pelkään romahtavani kunnolla. itkukaan ei tule.

haluaisin vain kuolla.