en vaan osaa olla syömättä. kieltäytyä ruoasta. mun tekee mieli koko ajan jotain. mä en ikinä tuu olemaan laiha ja kaunis. mua vaan oksettaa niin paljon se mitä peilistä näen.
voisin taas vetää kurkusta alas kaikki pillerit mitä talosta löytyy, repiä suonet auki tai hypätä auton alle. keksisinpä vaan jonkun hyvän syyn tehdä sen.
mitä mä teen? en mä voi kertoa kellekään miten mun asiat oikeasti on.
mun pitää ilmeisesti esittää hyvinvoivaa siihen asti kunnes riistän oman henkeni...
kaksi kuukautta olin ilman terää
ja tänään mä tein sen taas.
helvetin säälittävät pintanaarmut.
voiko ihminen säälittävämpi olla? tai nolompi? huonompi?
en pysty keskittymään kunnolla ja jokainen pikkuasia mikä pitäis hoitaa, ahdistaa niin helvetisti. en mä pysty tähän.
jos mä lähden täältä ennen joulua, eihän se haittaa ketään? tai no, ehkä haittaa, mut ihan sama. anteeksi. olisitte tyytyväisiä että mulla ois vihdoin hyvä olla.
miks mua kidutetaan tällä tavalla?
oon niin väsynyt tähän kaikkeen, että näen vaan yhden ratkaisun. ei varmaan tarvitse edes sanoa, mikä se on.
pärjäilkää te, rakkaat. mä en enää edes jaksa yrittää.
kuolema odottaa mua. se suorastaan kutsuu mua luokseen.
mä tarvitsisin nyt jonkun hyvän syyn tappaa itteni ja mulla onkin yksi idea, joka tosin on huono mutta en parempaakaan keksi.
mä olen monelle rakas, tiedetään. tuntuu niin itsekkäältä mut tosiaan mua ei pahemmin kiinnosta.
miten edes voi olla näin paha olo? eikä tää oo ees pahinta mitä mulla on ollut, mutta oon silti valmis siihen lopulliseen ratkaisuun.
mielessä pyörii vaan yks ajatus.
mä kuolen
mä kuolen
mä kuolen
mä kuolen vihdoin pian
pääsen maan alle makaamaan, ilman mitään ajatuksia, ilman ahdistusta, ilman pahaa oloa.
en malta odottaa.
sillä aikaa kun olin osastolla, äiti oli heittänyt pois mun terät ja kaikki millä olisin voinut satuttaa itseäni.
tänään on ollut parempi päivä MUTTA tein silti jotain joka olisi ehkä kannattanut jättää tekemättä; ostin uusia teriä.
mun tekee niin paljon mieli viiltää. vaikka valtimoon. loppuis tääkin vihdoin.
joku päivä vielä sen teen.
mulla on ihan ihmeellinen olo. sellanen että mun pitäis kuolla. ja mä haluankin, en jaksa elämää. mutta mä haluan toisaalta elää. ja mua pelottaa tulevaisuus. vaikka mulla on asiat "hyvin". sekin että oon nykyään parisuhteessa toisaalta ahdistaa vaikka se tuntuu hyvältä että mä kelpaan jollekin.
mä haluan vaan niellä kourallisen pillereitä. viillellä käteni niin että verta valuu litrakaupalla. tai vaikka repiä samantien kaulan auki.
kotiuduin osastolta vasta viikko sitten ja nyt jo tuntuu tältä.
ei lupaavalta näytä. mitähän tässä pitäisi tehdä?
uloskirjoitus lähestyy. oon lomalla tiistaihin asti, menen illalla takaisin osastolle ja keskiviikkona mut kirjataan ulos, jos kaikki menee hyvin.
mulla menee ihan hyvin. vaikka olenkin lihonut ihan helvetin paljon, siedän itteäni vähän paremmin. vihaan silti itseäni mutta olen tosiaan nykyään parisuhteessa. (elämäni ensimmäistä kertaa) ja se on antanut mulle vähän itsetuntoa.
koittakaa tekin jaksaa, jooko? niitä huonoja päiviä tulee mullekin vielä, tiedän sen, mutta mulla on sellanen olo että mä selviän jos vaan kestän tän kaiken paskan mikä tippuu mun niskaan. puhukaa ihmisille, hankkikaa sitä apua. tekin selviätte kyllä jos vaan haluatte.
hyvää viikonloppua ihanat! <3
