i can feel the fatness .

hienoa. oon syöny eilen ja tänään paljon kaikkea kiellettyä. karkkia, suklaata, kakkua ja mämmiä ja lisäks normiruokaa ihan liikaa. eilen olin kyllä noin 45 minuutin lenkillä, tänään olin puolentoista tunnin reippaalla
kävelyllä. mun oli vaan pakko. ne syömiset oli ihan pakko korvata jotenkin.

ja osastolla en voi syödä samalla lailla kun kotona, mikä on hyvä. mut muuten en todella kaipaa takas sairaalaan. terve merkki. jes.

huomenna mun täytyy yrittää hillitä itteni ja syödä vaan normiruokaa. mä olen varma että mä pystyn siihen. ja kotona mä en pysty oksentamaan mikä on toisaalta helpotus koska se ei ole niin hauskaa puuhaa. mutta pakko sitäkin on välillä tehdä, kun mun päässä joku niin sanoo.

toivon että loppuloma sujuu yhtä hyvin. tai jopa paremmin. onneks taas perjantaina pääsen kotiin joten joudun olemaan vaan kolme kokonaista päivää osastolla! :) siihen asti se ois moi!

pääsiäisloma !

ihanaa, vihdoinkin lomalla! :) pääsin tosiaan kotiin tänään ja saan olla maanantaihin asti, jes!

olin sitten viime viikonlopun osastolla koska se uus lääke. mut paskat se mun vointiin vaikutti, ja päätin, että vaikka olis vaikuttanutki niin en ois näyttäny sitä. koska olisin halunnut kotiin. mutta ei. kiitti vaan lääkäri.

mun paino oli noussut. kilon viikossa tai parissa. ja sen takia oon nyt syöny vähemmän koska ahdistaa. paitsi kotona nyt on enemmän houkutuksia ja ruokaa koko ajan saatavilla niin se on aika syvältä. mut täytyy vaan kestää.

opin myös (melkein) oksentelun jalon taidon viime lauantaina. sen jälkeen oon oksentanu kerran ja yrittäny monta kertaa. se ei vielä ihan toimi mut ehkä kehityn siinäkin. lol.

mua ahdistaa sekin kun mun kaikilla kavereilla on peruskoulua jotai kaks kuukautta jäljellä. ja mä jatkan ysiä syksyllä. se on kyllä mun omaksi parhaakseni mut mua silti pelottaa miten pärjään.

ps. kirjoittelen vielä lomalla jos vain ehdin (tai jaksan...)! mut nyt se ois moi!

...

noniin, en päässyt viime viikonloppuna kotiin joten en ole kirjoitellut. vointi oli kuulemma niin huono että lääkäri ja omahoitajani kokivat parhaaksi sen että jäin osastolle. no toisaalta ymmärrän, kyllähän mä ihan avoimesti myönsin että on semmonen olo että voisin tappaa itteni.

mut joo, syöminen ahdistaa edelleen. eilen oli kaverin synttärit joissa tuli syötyä liikaa ja vaikka mitä. en muutenkaa noudattanu ateriasuunnitelmaa muuten kun aamupalan suhteen. haluaisin silti ne viis kiloo pois vielä. mut en tiiä onnistuuko se osastolla mut ajattelin nyt taas vähän pienentää annoksia. jos vaikka jotain tapahtuis. yks päivä melkeen jo yritin oksentaakin mut onneks jäi vaan aikeeksi. mut ehkä jossain vaiheessa sitten teen sen. toivon kyllä etten joutuis sellaseen.

huomenna alotetaan mun masennuslääke, joka saattaa tehdä mut itsetuhoiseksi. sit mua seurataan varmaa 24/7. siitä tulee niin hauskaa (or not).

kaiken lisäksi joudun kantamaan huolta mulle tärkeästä ihmisestä jolla on samantyyppisiä ongelmia mut paljon pahempia. mä niin pelkään.

oon samanaikaisesti peloissani, vihanen, ahdistunu ja huolestunut. ja mulla on ikävä kotikoulun kavereita, musta tuntuu että jään niin paljosta paitsi, ja ne ei kohta välitä musta enää. vaikka niiden ansiosta sainkin apua. jos mulla ei olis rakastavaa perhettä, varmaan tappaisin itteni samantien.

tänään taas osastolle. kunpa pääsisin jo omaan kouluun. mut mä en oo tarpeksi terve siihen.

lomilla taas.

Kotona ollaan jälleen. vihdoinkin.

viikko on sujunut ihan hyvin, paria poikkeusta lukuunottamatta. syöminen ahdistaa nii helvetisti, mä en jaksais syödä, en halua. mun paino on noussu, koska mä syön enemmän. okei, mä en edes ole anorektikon näköinen, painan noin 60 kiloa ja oon 171,5 senttiä pitkä, mut painoin 68 vielä joskus alkusyksystä. alimmillaan mun paino oli 58. ja unelma olis ehkä jotain 50-55 välillä. eli mun tavoite olis periaatteessa melko terve. ja mä elin tosi vähällä ravinnolla osaston ensimmäiset viikot, ja kuulemma siihen täytyi puuttua. et sellasta.

mun lääkitystä ollaan muuttamassa, abilifyta vähennetään, koska se ei auttanut mulla. tilalla on seroquel prolong. ja ketipinor jota otan iltaisin ja tarvittaessa ahdistukseen. saan varmasti kohta masennuslääkityksen, josta jaksan vähän iloita koska sit ehkä tää alkaa helpottaa. vihdoinkin, luojan kiitos.

olen muuten pahoillani sillä tää blogi on vähän ehkä sekava (vai?) mutta niin on mun ajatuksenikin :D kirjoittelen vielä ehkä huomenna lisää jos jaksan mutta jos mulla ei ole mitään kirjoitettavaa, niin en kirjoita.

heihei.