dear self, annan sulle kaks vaihtoehtoa.
joko sä lopetat syömisen, TAI tapat ittes. kaksi erittäin selkeetä vaihtoehtoa.
en ihan oikeesti kestä itseäni enää. painan noin kakskyt kiloo enemmän ku pitäisi. ja kymmenen enemmän ku vuosi sitten. ahdistaa ihan liikaa.
kaivan vielä terän uudelleen esiin. ei se helpota oloo mut se tuntuu oikeelta. niin ihanalta. rakastan sitä.
nyt toivotan hyvää yötä. herääminen sattuu mut koko ajan ollaan lähempänä loppua.
en jaksa kouluu. tiiän et ei oo enää ku reilu kuukaus jäljellä, mut oon silti kuolemanväsynyt. ens viikol ois pääsykoe toiseen hakuvaihtoehtoon mut ei jaksais sinnekää lähtee. enkä varmaa lähdekään. sit ois viel muutama isompi projekti, esim äikän päättötyö. please.
nojoo, jotain hyvää sentään: ostin koneen. vittu joulusta asti oottanu :D meni _vähä_ budjetin yli mut yolo, kiitän joskus vielä. saan sen parin kolmen päivän sisällä. sit ei enää nukuta.
en tajuu miten jotkut pystyy olla niiku muodokkaita ja sellasii olemat kuitenki varsinaisesti läskejä. mä näyttäsin sotanorsulta vaik painaisin 30 kiloo. et haistakaa paska.
haluisin vaa näyttää hyvältä. voisko joku ottaa multa 15 kiloo pois?
ylihuomenna kotiin. mahtava viikko takana mut elämänhalusta ei kuitenkaa tietookaan.
ei, en mä sitä tee. vielä. en tänään enkä huomenna, en ehkä koskaan. tai sitten hyvinkin pian.
mä haluan huutaa. itkeä ja huutaa, päästää sen kaiken tuskan ulos. laihduttaa tai ryypätä itteni hengiltä. vuodattaa itteni kuiviin.
mutta te muut ihmiset, älkää tehkö sitä. mä sen ansaitsen, ette te. antakaa mun kärsiä teidän puolestanne.
