i'm so sorry for everything

mulla alotettiin tänään ect ylläpitohoito. nyt on vähän parempi olo. mutta miks mä tunnen syyllisyyttä siitä? enkö mä ansaitse parempaa oloa?

paremmasta olosta huolimatta mä haluan silti satuttaa itseäni. enkä mä välittäis huolehtia itestäni. mun kädessä on todella pahaa ihottumaa, mut en pahemmin jaksais tehdä sille mitään. kaiken lisäks mulla on kamalat ruokahalut ja syön ihan helvetisti mutta en juurikaan välitä vaikka lihonkin. se ahdistaa kyllä, mut toivon että kuolen niin se ei haittaa ketään.

on niin sekava olo. toisaalta haluan kuolla, toisaalta pelkään kuolemaa. mutta mun pitäis kuolla joten eiköhän kohta oo aika valmistautua siihen.

anteeks et oon tällanen.

oh shit, i am still alive

mä viiltelin illalla, mutten saanut aikaan kuin pintanaarmuja.

oon niin surkea ja säälittävä.

täs maailmassa on ehkä korkeintaan viisi ihmistä jotka ei vihaa mua.

mä vaan syön ja syön ja syön ja lihon lisää koko ajan.

tästä ei tuu yhtään mitään.

kaikki on niin sekavaa.

mä haluan pois täältä.

mutta miten?

onks tähän oikeasti mitään muuta ratkaisua kuin kuolema?

catching teardrops in my hands

oon syöny tänään ihan liikaa kaikkee turhaa. enkä mä osaa lopettaa.

mä lihon vaan lisää ja lisää. musta tulee reilusti ylipainoinen. ja sitä en kestäis.

ainakin sit mulla on hyvä syy tappaa itteni.

milloin tää kaikki päättyy?

mulla on synttärit tänään. ja elämä tuntuu silti synkältä. vaikka tää on ollutkin kiva päivä.

mä häpeän itseäni, oon niin säälittävä. ja ruma. ja läski. en kestä itteeni, en sitten mitenkään.

tekee mieli viiltää. en oo koskenu terään varmaan (ainakaan) puoleentoista kuukauteen, enkä mä nytkään sitä tee. haluaisin vain. saahan sitä haaveilla.

kunpa vois vaan nukkua pois..

jos tää jatkuu näin, mun on pakko luovuttaa...

mä en jaksa tällasta enää kauaa.

kaikki vaan ei ole niinkuin pitäis

mulla pitäis olla kaikki hyvin.
ja niin mulla onkin.
mutta nyt vaan ei ole hyvä olla.

anteeksi kaikki. nyt vaan on niin saatanan vaikea olo.

kuulumisia pitkästä aikaa

mulle kuuluu oikeasti ihan hyvää. eilen mut kirjattiin ulos osastolta, ja eilen myös oli mun viimeinen ect-hoitokerta tällä jaksolla.

terään en ole koskenut yli kuukauteen (...vaikka tuntuu että siitä olis pidempikin aika) ja haluan jopa elää. silti tuntuu vähän toivottomalta ja pakko-oireetkin häiritsee mua vähäsen. ahdistusta on vielä myös jonkin verran, joten siitäkään ei ole kokonaan eroon päästy. oma kroppakin ahdistaa mua, mutta itsekuria ei laihdutukseen oikeen löydy... haluaisin vaan niin paljon olla normaalipainoinen mutta saa nyt nähdä tuleeko tästäkään (vieläkään) mitään.

mutta eteenpäin ollaan taas menty valtavasti! toisin sanoen en oo enää tappamassa itseäni, mikä on iso asia mulle. kyllä mä sen tiedän että se kuolemanhalu sieltä taas tulee mutta niin kauan kuin se pysyy poissa, otan ilon irti ja yritän nauttia elämästä parhaani mukaan. :)

mut joo, ei mulla muuta. halusin vaan päivittää tätäkin välillä!

toivottavasti teille muillekin kuuluu edes jonkin verran hyvää.