sunnuntai-illan sekavia ajatuksia

miksei kukaan tunnu ymmärtävän mua? jos mä en puhu mitään, se tarkoittaa sitä että oon todella huonovointinen enkä pysty puhumaan. ei sitä että en halua puhua, kiukuttelen tai oon muuten vaan kapinallinen. sama juttu kun tein taas spontaanisti yhden typerän jutun torstaina. en mä pystynyt ajattelemaan mitä siitä seuraisi, olin vaan jotenkin ihan ahdistunut ja sekasin. sit saan kuulla jälkeenpäin että olin todella typerä ja ei niin sais tehdä. kyllähän mä sen tiedän, mutta auttaako se haukkuminen mun ahdistukseen ja häpeään? no ei helvetissä.

mulla on todella paha olo tästä kaikesta mitä oon tehnyt. ja kukaan ei pysty antamaan mulle anteeksi. mulle kerrotaan vaan että tein virheitä, vaikka pitäis ottaa huomioon myös ne hyvät ja "oikein" tehdyt asiat. tai sit oon ihan väärässä mutta sillä tavalla mä ajattelen. mutta mun ajatusmaailmakin on vääristynyt joten se siitä.

anteeks että haukun itteeni. mut eihän kukaan mua ikinä kehu, ymmärrän kyllä miksi. oon vaan niin loppu elämään tällaisena ihmisenä kuin olen. en voi sietää itteeni, ja tuskin tuun koskaan sietämäänkään. ihmisellä on vain yksi elämä, ja mä oon pilannut omani. ihan itse. lopullisesti.

feeling so unwanted

vietin taas toissayön osastolla. olin todella epätoivoinen ja tein taas ihan typeriä asioita.

ja nyt oon surullinen koska kukaan ei halua tehdä mun kanssa mitään, kukaan ei halua olla mun kanssa. kukaan ei enää pyydä mua tupakalle koska en edes sais mennä ulos. muhun ei luoteta ja se on ihan mun oma syy. kukaan ei pyydä mua pelaamaan, ei ulos, ei mitään. ja jos joskus harvoin sattuukin pyytämään, mulle tulee tosi kiusallinen olo. pyytääkö tuo oikeesti mua? onko se nyt ihan tosissaan? saanko suostua?

en mä kuolla halua. mä vaan haluaisin kadota.

TÄÄ EI AUTA VAIKKA MULLA EI OLEKAAN ENÄÄ TERIÄ. mä revin haavat auki muilla keinoilla ja katselen kun veri valuu. se tuntuu niin hyvältä vaikka tein sopimuksen etten vahingoita itseäni. mä en enää tiedä mitä pitäisi tehdä, oon neuvoton. on niin vaikeeta pistää vastaan niille ajatuksille.

ja ei, mä en halua kuolla, ainakaan paljoa. mä haluaisin parantua mutta se on vähän vaikeeta kun ajatuksissa joku käskee vuotaa kuiviin.

i'm not a bad person. i'm the worst.

mä oksensin yli viikon tauon jälkeen ja nyt nää kaks hyvää päivää meni ihan hukkaan. mä haluan saada terän jostain, mä haluan vetää pari pakettia pillereitä, ihan mitä vaan kunhan se ois mulle haitaks. mun voimavarat hiipuu taas, siltä ainakin tuntuu. mä en saa voida sittenkään hyvin. en uskalla sanoo kenellekään tästä. jos mä vaan esitän hyvävointista vaikka se sattuukin kahta kauheemmin? koska muuten mä tosiaan oon se "lapsellinen angstaava teini joka ei halua parantua". mä en ihan oikeesti kestä näitä paineita parantumisen suhteen.

että onhan nää romahdukset ihan kivoja. tunteepahan hetken olevansa taas sellanen kun oikeesti on. eli suunnilleen huonoin mahdollinen ihminen. ei kannata sanoa muuta, mä tiedän kyllä että se on totuus.

when i'm ready to fall

selvisin tiistai-illasta hengissä. muttei siitä sen enempää.

halusin kirjoittaa siitä mikä mun tilanne on nyt. tänne muuton jälkeen oon ollu ehkä itsetuhoisempi kuin koskaan. mun toimintakyky on laskenut siitä mitä se oli ennen kuin muutin. makaan sängyssä suurimman osan päivästä ellei joku muu pakota mua tekemään jotain. en pysty olla hetkeäkään yksin ilman että haluaisin repiä suonet auki. tosin nytkään en ole yksin ja haluaisin silti niin tehdä.

mutta anyways. en oikein tule toimeen ihmisten kanssa. ohjaajat luulee etten halua tehdä yhteistyötä. mutta faktahan on se että oon niin helvetin huonossa kunnossa etten pysty mihinkään järkevään keskusteluun. en välillä saa sanaakaan suustani. mä luulin että tää avais mulle uusia mahdollisuuksia ja antais mulle toivoa. niin ei koskaan käynyt.

mä vihdoin myös tajusin ettei itsemurha oo ratkaisu (ainakaan vielä) joten mun täytyy keksiä jotain muuta. ja ehkä se ratkaisu olis muuttaa omaan kämppään. siinäkin on tosin hyviä ja huonoja puolia. mulle sanotaan etten pärjäis mutta ois kiva yrittää. tosin mun oman turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta se ei ehkä ois se paras vaihtoehto enkä koskaan oo ees harkinnu vakavasti omaan asuntoon muuttamista. mutta nyt se tuntuis oikeelta ratkaisulta.

tai jos ihan rehellisiä ollaan: en haluais muuttaa täältä pois mutta täällä eläminen ei ihan tunnu onnistuvan.

joten mitä jos mä aloittaisin taas kaiken alusta?

miksi teen tämän?

koska:

en jaksa enää huolehtia mistään. en itsestäni, en muista.

en jaksa enää ottaa vastuuta asioista ja huolehtia että asiat tulee hoidettua.

en halua enää olla muille haitaksi. kaikki tuntuu vihaavan mua ja on varmasti helpotus päästä musta lopullisesti eroon.

musta ei ollut koskaan mihinkään. ei opiskelemaan, ei töihin, ei olemaan hyvä ystävä, tytär, sisko tai täti tai mikään muukaan. mua ei luotu onnelliseen elämään. mun parantumisprosessi ei onnistunut millään ja olin toivoton tapaus aina, kaikilla tavoilla.

en vaan yksinkertaisesti kestä tätä enää.

kiitos kaikille jotka ootte näiden vuosien aikana tukenut ja kuunnellut mua. ootte ikuisesti mulle rakkaita.

mun on nyt aika mennä.

<3

just let me fly away from here

maanantai-iltana verta suihkusi. haluaisin niin paljon tehdä saman uudestaan. en pysty olemaan ajattelematta sitä tilannetta. se oli samaan aikaan niin pelottavaa mutta myös niin tyydyttävää.

kerroin mun äidille tapahtuneesta ja se tais vähän suuttua. ei sillä, mulla on ihana äiti mutta se vaan reagoi kaikkeen hirmu vahvasti mikä on toki ymmärrettävää kun kyse on kuitenkin omasta lapsesta. mut silti, tuntuu että kaikki on taas mua vastaan. haluan vaan pois täältä ja mahdollisimman pian. tai en pelkästään halua, mun on pakko päättää elämäni itse ennenkuin tuhoan kaiken.

mulla ei ole mitään eikä ketään. antakaa mun jo mennä, mun ois vihdoin hyvä olla tuolla jossain. kukaan ei ees kaipais mua, joten mitä mä enää odotan? mun pitää keksiä joku suunnitelma ensin. mut ei huolta, pian kaikki on hyvin.

mä olen niin rikki että mä en ole olemassa. mä olen sisältä jo kuollut mutta sydän lyö...

...vielä.

pelkää en

tää kaikki satuttaa mua ihan liikaa. mun ois parasta vain lähteä ennenku tuhoon kaikki muutkin mun ympärillä...