uusi vuosi lähestyy

vuosi alkaa olla lopuillaan.

niin mitä mun vuoteen 2015 onkaan kuulunut?

kolme osastojaksoa. viiltelyä ja muutamia tikkejä. lepositeitä ja eristyshuoneita. ect-hoitoja ja ajanjaksoja joista en muista yhtikäs mitään.

tää vuosi ei oo ollu mulle mitenkään paras mahdollinen. en odota myöskään ensi vuodelta yhtikäs mitään. en hyvää enkä pahaa.

onko 2016 se vuosi jolloin mä teen kaikesta lopun vai se vuosi jolloin alan parantua?

todennäköisesti ensimmäinen, mutta ei sitä koskaan tiedä.

mulle on sanottu että mulla on koko elämä vielä edessä. ehdin vielä tehdä vaikka mitä, ja mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. sori, mut en jaksa uskoa. taidan todella olla toivoton tapaus.

mutta joo. hyvää (ja parempaa) uutta vuotta jokaiselle mun lukijalle! kiitos kun olette jaksaneet piristää mua kommenteillanne. love you ❤

kuka mut pelastais

kaks tikkiä.

kaks vitun tikkiä.

mä en oikeesti osaa enää viiltää kunnolla.

mä olen niin säälittävä.

säälittävä, turha ja huono.

ei mitään positiivista sanottavaa.

merry christmas!

mä olen onnellisesti kotona. pääsin lomille tänään ja perjantai-iltana meen takas osastolle. tässä välissä me vietetään perheen ja sukulaisten kanssa joulua. syödään, jaetaan lahjoja ja jutellaan, pidetään hauskaa.

mulle kuuluu siis ihan hyvää. tää voi mennä ohi nopeestikin mutta otetaan tästä kaikki ilo irti.

haluan vielä toivottaa todella hyvää ja rauhallista joulua kaikille mun lukijoille! olette ihania. ❤

vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois

en osaa enää edes oksentaa. vaikka kuinka työnnän sormet kurkkuun niin ei, mitään ei tule ylös. se ahdistaa mua. ja tämän jälkeen alan ahmimaan koska mulla on suklaata ja sen jälkeen mua vasta ahdistaakin. vedän koko levyn kerralla, yritän oksentaa, mitään ei tule, ahdistus. millä tän sais loppumaan? onks tällane edes tervettä?

huomenna selviää missä vietän joulun. kyllä ne mut kotiin päästää, en mä itselleni mitään tee. sen voin luvata, mutta sitten kun joulu on ohi...

...en lupaa yhtään mitään.

MÄ EN JAKSA ENÄÄ.
YHTÄÄN.

melkein onnistuin karkaamaan täältä tänään. mut sekin epäonnistui. niinku kaikki muukin. hah. mä olen pelkkä epäonnistuja. ja turha. niin turha.

kuole
kuole
kuole pois.

muhun sattuu niin paljon.

en tiedä pääsenkö viettämään joulua kotiin. lääkäri ei pystynyt lupaamaan mitään. "sun voinnissa tuskin tapahtuu mitään suuria muutoksia tässä välissä". vaikka mä voin todella luvata etten tee itsemurhaa tai vahingoita itteeni millään tavalla. mutta ei, eihän muhun voi todellakaan luottaa.

tästä itkusta ei tuu loppua.
mitä helvettiä mä teen?

loputonta kärsimystä

oon varmaan tällä osastojaksolla itkeny enemmän kuin koko vuoden aikana yhteensä. toisaalta se on hyvä että pystyn itkemään, toisaalta se ei auta mua juurikaan millään tavalla. sen pitäis helpottaa mut ei. ei mulla.

miksei eutanasiaa voitais laillistaa? mut voitais vihdoin päästää tuonne toiselle puolelle jossa mun ei tarvis kitua enää.

tiedän että tuo kuulostaa idioottimaiselta, anteeksi. mä en vaan jaksa tätä enää. mun tilanne on toivoton. asioita ei voi enää muuttaa. kaikki on mennyttä.

miten mä jaksaisin taistella?