hei kaikille pitkästä aikaa, tuntuu vähän oudolta kirjoitella tänne mutta moni joka ei seuraa mua instagramissa ei tiedä miten mulla menee. eli siis: oon ollu tosi hyvässä kunnossa ja myös käynyt ihan pohjalla. en muista oonko täällä maininnut mutta oon myös aloittanut dkt-terapian. se on ollut helvetin rankkaa. mutta uskon että jos en vain luovuta niin tuun hyötymään siitä tosi paljonkin.
mut joo, tosiaan.on tullu vedettyä kädet auki pari kertaa, yksi yliannostus (taas...), yksi viikon pituinen osastojakso ja muuta mukavaa. about kuukaus sitten ostin apteekista salaa 30g parasetamolia mutta jäin kiinni mun vanhemmille ennenkuin ehdin ottaa ne. mun vointi oli oikeasti todella huono silloin. mua ei päästetty yksin mihinkään sen jälkeen mikä oli kai ihan hyväkin koska suunnittelin sekakäyttöä. silloin sanoin että haluan osastolle. kyllä, sanoin ihan itse näin. koin sen tai itsemurhan ainoina vaihtoehtoina. ja se osastojakso hyödytti mua tosi paljon. voin sen jälkeen todella hyvin reilu viikon ajan kunnes mun vointi romahti taas.
tämän viikon tiistaille olin suunnitellut uudestaan sekakäyttöä (mulla on usein ollut tapana suunnitella näitä itsetuhoisia temppuja etukäteen, kuten varmaan tiedättekin). palasin maanantaina kotilomilta ja päätin että teenkin sen jo nyt. en pystynyt odottaa enää. vedin 30 pilleriä naamaan mutta jäin heti kiinni kun pokka ei pitänyt. ma-ti yö meni siis sairaalassa. sen jälkeen olo on mennyt aikamoista vuoristorataa mutta hengissä ollaan! en tosin tiedä onko se hyvä vai huono asia. oon muiden mukaan mennyt paljon eteenpäin mutta omasta mielestäni oon vielä todella epävakaassa tilanteessa. ajattelen että kaikki vihaa mua, oon pilannut elämäni lopullisesti ja mun ei oo mitään järkeä elää. oon koukussa itsetuhoisiin tekoihin. huomaan joka kerran jälkeen että tää oli taas huono idea mutta heti kun olo heikkenee alan suunnitella uusia juttuja. tulee vaan niin huomionhakuinen olo. ehkä mä haenkin sitä huomiota mutta ei kaikki johdu siitä. mun pitää päästä eroon näistä ajatuksista ja mieliteoista jotta pääsisin eteenpäin. mutta se ei oo niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. olin pari päivää sitten tosi inhottavassa tilanteessa. mutta nyt alkaa taas näkyä vähän valoa tunnelin päässä. tää päivä on toistaseks menny ihan hyvin. silti mua vähän pelottaa mennä kotilomille alkuviikon tapahtumien jälkeen.
mutta ehkä mä selviin. kaikesta. päivä kerrallaan, koska tulevaisuus ahdistaa. menneetkin ahdistaa mutta niitä on turha murehtia koska niihin ei voi enää vaikuttaa. yritetään pikkuhiljaa mennä eteenpäin. yks askel taaksepäin, kaks eteen -ajatusmaailmalla. mulla ei ole elämänhalua mutten myöskään halua kuolla. joten ehkä mä voitan tän vielä. jotenkin.
