i'm sorry brothers, so sorry lover, forgive me father, i love you mother...

Can you hear the silence?
Can you see the dark?
Can you fix the broken?
Can you feel, can you feel my heart?

I'm scared to get close and I hate being alone.
I long for that feeling to not feel at all.
The higher I get, the lower I'll sink.
I can't drown my demons, they know how to swim.

oon kuunnellu tota biisii suurinpiirtein koko päivän ja miettiny sen sanoja. ne kuvaa mun tilannetta aika hyvin. ja rakastan bmth:ta. perfect.

on surullista jos joudun päätymään siihen ratkaisuun. ja toisaalta ajatus siitä et joutusin tappaa itteni ahdistaa. mut sit taas ahdistaa elämäkin.

sanotaan että 'oot vielä nuori ja sulla on elämä edessäs, mitä vaan voi vielä tapahtua!' eiks toi kuulosta ahdistavalta? musta ainakin.

sit taas jos jaksanki elää. ois vaa rahaa ja ikää nii tekisin ittestäni just sellasen ku haluisin. ottasin kaikki tatuoinnit jotka haluisin. kaikki lävistykset jotka pystyisin ja haluisin. hommaisin unelmien hiukset. helvetisti uusia vaatteita. hienoja kenkiä. ja sen kivan kropan. tekisin unelmistani totta.

toi kyllä vähän tsemppaa. mut paino sanalla vähän. saisinpa vaan sen elämänhalun ja -ilon takasin.

mut onko sitä yhtään? näytänkö mä siltä? mitä mun silmistä näkee?

you can run but you'll never escape

kaks viikkoo, nii oon kotona taas. matkalta palattu. sit vois alkaa suunnittelee sitä helsinginreissua. tiiän et tällane päätös ois itsekäs, ja jos sen tekee muiden kustannuksella siitä tulee vielä itsekkäämpää. moni junankuljettaja tms ei oo voinu palata töihin sellasen jälkeen. haluaisin kyllä valita jonkun muun tavan mutta en haluis tehdä sitä silleen et vanhemmat löytäis mut. kun vain voisinkin tehdä sen satuttamatta niitä. en voi, mut ehkä otan riskin.

sitten ku kysytään, miks päädyin tähän ratkasuun. voidaan sanoo et ehkä tää elämä ei vaan oo mua varten. en vaa osaa ajatella mitään positiivisesti. mulla on vaa muutama hyvä ystävä ja niidenkin kanssa on jatkuvaa pientä kinaa. suoraansanottuna ihan naurettavista asioista. pelkään menettäväni ihmisiä. ja mun on tosi vaikea saada uusiakaan kavereita. no mut ainaki on vähemmän ihmisiä jotka jää kaipaamaan.

enkä vaan ymmärrä miks mä oon näin paska ihminen. oon vittu aina ollu saatanan ärsyttävä. oon tehny niin paljon asioita minkä takii mua on ok vihata. oon niin ruma ja ennenkaikkea tylsän näköinen. haluisin olla erilainen. haluun näyttää joltain ja olla jotain. haluun ne pitkät vaaleenpunaset hiukset. haluun näyttäviä kenkiä ja persoonallisia vaatteita. haluun olla lahjakas jossain.

JA. suunnatonta vihaa omaa kroppaani kohtaan. joo, tää on se mun biologinen paino. mut en pysty hyväksyy sitä. tiiän kyllä etten mä lihava oo, oonhan mä sentään ihan normaalipainoinen. mut pystyisin hyväksymää itteni ainoastaan hoikempana. paljon hoikempana. mut kun en osaa laihduttaa terveesti. en haluu elää tällasena.

vittuku kaikki on näi hankalaa. mut mitä tahansa ikinä tapahtuukin, takaovi on aina auki.

bad, worse, me

varmaa ahdistavin tilanne ikinä. mulla on tulossa koulussa kokeita, hygieniapassiluennot ja -koe, äikän päättötyö, kässän päättötyö ja portfolio siitä, sit pitäis pakata, valmistautuu reissuun, aikoi ties kuinka monta ties mihin, hommaa kesätyöpaikka, siivota ja sisustaa huonetta ja paljon muuta. ja mulla on niin ahdistavaa jo ilman noitaki.

mun ainut motivaatio täl hetkel on tuleva espanjanmatka. mut sen jälkeen ei oo mitään. sit tää kaikki on ohi. vihdoin.

ehkei elämä vaan oo mua varten. jos vaan lakkaan puhumasta, katkasen välit kaikkiin, sit voin rauhassa tappaa itteni eikä kukaa ees huomaa mitään.

ihmiset ei vaan saatana tajua, kuinka paljon vihaan itteeni. en pysty sanoin kuvailla sitä. vihaan mun kroppaa, pitäis laihduttaa ja vitusti. koulussa syöminen kielletty, herkut kielletty ja pitäis juoksemassa käydä. vihaan mun naamaa, haluaisin muuttaa kaiken. mun hiukset on järkyttävimmät ikinä. häpeen yli kaiken mun menneisyyttä. oon erittäin vittumainen luonteeltani, enkä voi sille mitään. haluaisin tietää miltä tuntuis ku ei olis pakottavaa tarvetta muuttaa itessään jotain.

oon aina halunnu kuolla onnellisena.

mut kyllä tääkin käy.