uusi vuosi ja uudet ongelmat

joo nyt on sitte paskin vuosi ikinä ohi. 2013, kiitos että vihdoin lopuit.
ihanaa.

en kyllä aio odottaa tältä vuodelta mitään. jos masennus vähä helpottais ja muutenki kaikki rupeis sujumaa vähä paremmin. ja paskat :D saaha sitä aina toivoo et jotai mukavaa tapahtuis. mut ei kannata toivoo et ne toteutuis.

mielenkiintoista että ku oon niinku varmaa 300 päivää vuodessa kotona (oikeesti) ja tänää sit olin kaupungilla, tuntu siltä et pystyis ehkä sittenki hankkimaa sen elämän. mut mun illasta epämiellyttävän teki yks asia mitä täs en sano. mut sen verran voin paljastaa et meni tunteisiin ja vitusti. joo tiiän et en koskaa tuu saamaa ketää mut ei tarvii muistuttaa.

ehkä en ees yritä enää löytää ketään tai haaveilla kenestäkään. pettyisin vaan taas. vaikka seurustelu voi tuoda pahojaki ongelmia mukanaan nii silti. joo, mut se on sovittu. elän ikisinkkuna. en omasta tahdostani, mut koska kohtalo on näköjää tänki päättäny mun puolesta. kiitti vaan.

haluisin oikeesti tietää et mikä mussa on vikana. minkä takia ihmiset välttelee mua? oonko vaa nii saatanan ruma vai kauhee vai outo vai kehari vai VITTU MIKÄ??? mä en nää sitä ite, kertokaa pliis ihmiset et mikä mussa on vikana. jos en tiiä, en voi muuttuu.

ihan oikeesti kertokaa vaik vittu anonyyminä askissa, mut löytää sielt nimellä sannilcg
haluun tietää enkä suutu. please...

joo hyvää uuttavuotta vaan.

save me from my mind

jouluaatto takana. sain kivoja lahjoja ja näin, ei stressattavaa. pari viikkoa lomaa jäljellä, shoppailua ja kavereiden ja perheen kanssa olemista, leffoja, pelailua, kaikkea muuta mikä on hauskaa.

silti paha olo ei jätä mua rauhaan. en jaksais elää itteni kaa, ellen muutu ja ihan helvetisti. ja sitä tuskin tapahtuu.

oon suunnitellu et jos alkaisin keräämään iltalääkkeistä aina vähän, tyyliin toisen ketipinorin, ja joka päivä jos tekis nii ni ajan mittaa siit sais ihan kivan määrän ja ne vois sitte säästää pahan päivän varalle. säälittävää mut kuulostaa hyvältä.

poistin instagramin tänään. seuraavaks lähtee varmaa ask. facebookinki vois mut siel on kuitenki kavereita ja perhe + julkkiksia nii... voisin poistaa ne rasittavat kaverit mut en jaksa.
mut joka tapauksessa katoaisin pikkuhiljaa, kukaa huomais mitää. ei ketään kiinnosta.

mietin itseäni. tiedän että olin toivottu lapsi ja musta välitetään nyt ja aina. oon syntyny hyvään perheeseen ja meil pitäs olla kaikki hyvin. mutta.
musta ei vaan tullu hyvää ihmistä. mikä musta tuli? ruma, lihava, outo, vammanen, ärsyttävä, lahjaton. ei ihme ettei elämä oikee innosta.

surullista et oon vajonnu taas näin alas mut no can do.

vain angstia, ei mitään vakavampaa

okei, asia on nyt näin.

oon turha, ihan täysin turha. mul ei tee kukaan vittu yhtään mitään, tulevaisuudelle ei oo mulle pienintäkään tarjottavaa. lähtisin vaikka heti, mut haluisin kuitenki viel elää joululoman. ainaki.

täs on vaa yks ongelma mikä pitäis ratkasta. mun vanhemmat.

mä tiiän et ne rakastaa mua ja välittää musta. tää kuulostaa ihan saatanan itserakkaalta mut MÄ VITTU NÄEN SEN IHAN ITSE SAATANA. niitten mielenterveyski on järkkyny mun ongelmien takia. äiti on alkanu usein itkee ku on saanu tietää tai huomannu et oon taas viillelly. mä vittu näen sen ihan itse, rumine silmineni ja tyhmä pääni kyllä tajuaa sen. voi vittusaatanahelvettijumalauta.

ok ihmiset. on ehkä aika kaivaa taas terä esiin. ja loppu on lähenemässä.

murskattuja unelmia...

tajusin just et mun unelmat ei voi toteutuu. ja vaik voiski, oisin liian nolo toteuttaakseni niitä.

joo nolasin jo itteni kerran meidän koulun satavuotisjuhlissa, ja niin tein myös tänään joulutoivekonsertissa. tällä kertaa en mokannu kerralla ja kunnolla vaan se koko esitys oli täyttä paskaa. ja vaan mun takia. en ees uskalla kuvitella mitä musta taas on puhuttu ja oon odottanu koko illan et joku tulis haukkumaan. eipä oo tullu, vielä.

muille oppilaille se esiintyminen ei oo niin iso juttu. en mä halua olla hyvä sen takii et perfektionismi mut kukaan ei vittu tajua. musiikki on ainut asia jota jaksaisin tehdä vuosia. se on mun ainut todellinen intohimo. se on pelastanu mut ja on tällä hetkelläkin mun ainoo toivo hyvästä tulevaisuudesta. mikään muu ala ei pahemmin kiinnosta mua. mut mä vaan en riitä. anteeks jos en oo syntyny sellaseks ku pitäis. en mä haluais olla tällanen saatana..

taas niitä hetkii ku haluisin vaa itkee mut se itku ei vaan tule.

we're all gonna die

oon väsyny ja vittuuntunu. en jaksais olla mukava kellekään. en jaksa hoitaa asioita. en kestä itteeni. miten tällane ihmine vois kelvata, miks kehtaan ees unelmoida siit et oisin lahjakas? en jaksa tätä.

silti joudun elää. porukat on meinaa iha hermorauniona jos oon vähänkään alakulonen.

jos jollai on vinkkejä kuinka lavastaa itsemurha onnettomuudeksi niin otan mielelläni vastaan. kiitti ja kuitti.