i can do it .

mä tiedän pystyväni siihen.

puhun siis laihduttamisesta. oon ennenki saanu kiloja pois, miksen siis sais nytkin? toisetkin saavat, miksen siis minäkin? kohta on kesäloma, saan keskittyy syömättömyyteen ja mahdollisesti liikkumiseenkin. haluun painaa enintään 55 kiloa, joten vajaa kymmenen pitäis saada pois. vähintään.

mä pystyn siihen. mun pitää vaan vähän luottaa itteeni.

mua masentaa ja ahdistaa. koulu. sen takia päätin tappaa itteni, et joudun käymään sen ysin uudestaan. mun parhaat kaverit lähtee pois. uusia kavereita ei tule. joudun vieraiden ihmisten keskelle. uuteen luokkaan. uusia ihmisiä. ei ketään tuttuja. voi apua.

onneks enää muutama päivä nii on kesäloma. en mee kevätjuhlaan, äiti ehdotti etten menis ja tajusin itekki et se saattais olla mulle liian kova pala.

mä haluaisin tappaa itteni heti. mut haluaisin toisaalta elää vielä tän kesän.

....et mitä täs pitäis oikeen tehdä?

suicide?

oon tässä miettiny muutamia vaihtoehtoja, tällä hetkellä oon miettiny ainaki nämä:

1. menen bussilla kamppiin, jossa hyppään metron eteen. huonona puolena se että saatan kerätä liikaa huomiota.

2. yliannostus. etuna helppous, huonona puolena suuri mahdollisuus epäonnistua.

3. hirttäytyminen. etuna helppous, huonona puolena tuskallisuus.

4. valtimot auki. tätä tosin olen yrittänyt jo, mutta epäonnistuin aika eeppisesti.

5. korkealta paikalta hyppääminen. pelkään korkeita paikkoja, sen takia ei ehkä paras vaihtoehto.

6. ampuminen. ois muuten ihan kiva, mut mistä hankin sen aseen?

7. hukuttautuminen. pelkään vettä, et ehkä ei.

muuta en ole keksinyt. jos joku keksii vielä jotain niin voi ehdottaa, kiitos.

ja onneks mulla on kesä aikaa miettiä, minkä valitsen.

these feelings are killing me

perjantaina tapaan mun avohoidon kontaktin ensimmäistä kertaa. toisaalta odotan sitä, saan olla koulustaki pois mut.... joo.

en jaksais oikeen edes ajatella. mun mieliala vaihtelee jatkuvasti, ja se EI ole kivaa... maanantaina päätin että tapan itteni, eilen elämä oli ihanaa, tänään kaikki on stressannu ja ahdistanu niin helvetisti ja tahtoisin vaan kuolla. se on rankkaa, ihan oikeasti.

huomenna pitäis lähtee kaverien kanssa helsinkiin, mutta pelottaa että saanko vanhemmilta rahaa lainaks. koska se tekis mulle oikeesti hyvää, oon nii ahdistunu ja kaikkee ja kavereiden kanssa mulla on yleensä hyvä olla. tai ainaki vähä parempi. plus jos sitten saisin sieltä helsingistä kaikkea kivaa. saa nähdä miten käy.

mua on alkanu masentaa ihan älyttömästi se, että käyn ysiluokan uudestaan. mun nykyiset ja tärkeät kaverit lähtee pois. ja mä jään. tuskin saan uusia kavereita. onhan toki mun pari kaveria samassa rakennuksessa lukion puolella, mutta en mä silti niitä nää usein. niillä on välkät eri aikaan. mä pelkään että romahdan taas syksyllä ja kappas, sit oon uudestaan osastolla kuukausia! mä en varmaan sitä peruskoulua koskaan saa käytyä. miten mä oikeesti voin valmistua? ikinä? ens vuos varmaa tappaa mut.

vielä seitsemän päivää ja se olis kesäloma. toivotaan et edes kesälomasta tulis kiva, mun laihdutus onnistuis ja viettäisin aikaa ihanien ihmisten kanssa. nauttisin elämästä. jos se vaan olis mitenkään mahdollista.

sadness

nyt siitä on viikko kun pääsin kotiin. kotona on kivaa, mut koko ajan on semmonen tunne et joku päivä pitää lähtee takasin.

oon jotenki tosi huonolla tuulella. en pysty olemaan päivääkään syömättä mitään kiellettyä, ok. eilen vedin taas vitusti banaanilastuja ja muffinsseja. ei ihme et oon näi läski oikeesti.

kesälomalla viimeistään joudun alottaa kunnolla sen laihdutuksen, päätin et jos syksyllä kun koulut alkaa niin painan enemmän kun 55 kiloo niin meiksin elämä on sit ohi. toki tekis mieli tappaa itteni ihan muuten vaa, koska oon huono kaikessa ja paska läskikasa ruma ja lihava  enkä selvii edes peruskoulusta..... miten mä voisin ikinä valmistua mihinkään ammattiin? musta ei oo mihinkään.

ainut mitä oon miettiny nii se et mun perhe jäis kaipaamaa mua. äiti itki täs muutama viikko sitten kun se sai selville että mä olin viillelly taas.

en jaksa elää. en jaksa taistella. luulin et olin jo melkeen parantunut mut ehei. enkä haluu osastolle takas enää. se oli ihan pirun ahdistavaa....

joten voisko joku ihana ihminen kertoa, miten mä voisin tappaa itteni silleen ettei se haittais ketään.

koska. tahdon pois.

:(

uloskirjoitus lähestyy !

maanantaina uloskirjoitus. tätä mä oon odottanu neljä kuukautta!

oon nyt oikeestaan ollu kotona enemmän ku osastolla, mikä on ollu ihan siedettävää, ja oon ollu omassa koulussa. vähän edelleen pelottaa se syksy, joudun uusien ihmisten sekaan ja silleen... toivon että löydän uusia kavereita.

ystävät on mulle tosi tärkeitä. ne pelasti mut sillon tammikuussa. ne kertoi koulussa aikuisille kun ne oli musta huolissaan. koska mä oon niin nolo etten ite osannut hakea apua.

oon niin onnellinen nyt että ne teki sen. osastojaksosta on ollu mulle tosi paljon hyötyä. mua ei välttämättä olis enää muuten. en osaa koskaan kiittää tarpeeks.

+ en tiiä säästäisinkö tän blogin vai poistaisinko tän. toisaalta tykkään selkiyttää ajatuksiani kirjoittamalla mut oon niin nolo ja säälittävä ja kaikkea :( ja pelkään että joku löytää tän. paitsi et kukaan ei lue tätä nytkään. kai..

mutta maanantaita odotellessa, kirjoittelen luultavasti lisää fiiliksestä sitten!