summertime sadness

Katson peiliin.
Mitä mä siellä näen?
Tyhjän katseen.
Ja ruman ihmisen.

Vaikka kuinka yritän
hyväksyä mitä mä nään
Ja melkeen jo onnistun
Mutta tajuan
että olen väärässä.

Näitä asioita ei anneta anteeksi.
Vaikka mä muuttuisin
sisältä mä oisin silti sama.

Mun elämä on kuin suljettu huone.
Ovia katonrajassa
mut niihin ei yletä.
Ne ovet on mun unelmia
mut en voi saavuttaa niitä.
Huoneeseen alkaa tulvia vettä.
Se on masennus
ja se hukuttaa mut.
Oon liian heikko taistellakseni vastaan.

Mä ehkä oisin halunnut elää.
Kaikki ois voinu järjestyä.
Olisin halunnu uskoa.
Enkä menettää toivoa.

Mutta tää erä on pian ohi.

death is only a horizon and I'm ready for the sun to set.

Se on vain tapa jolla sä ajattelet.
Sulla on väärä asenne.
Sun pitää vaan ajatella positiivisesti.
Se on vaan sun päässä.

Miks mä sit tunnen sen mun koko kehossa?
Rintaa puristaa.
Vatsassa kihelmöi.
Kurkkuun sattuu
kun pidättelen kyyneleitä.
Ja revin mun ihoa
koska äänet käskee.

Mut sehän on vaan mun päässä.

lääkäri soitti tänään, ja kysyi äitiltä miten mä voin. "hyvin on mennyt, sannilla on ollut ohjelmaa ja saanut levätä, pääsi kouluun sinne minne halusikin."

hyvin. se ei oo totuus. te ette tiiä ettekä varmaa haluakaa tietää.

en pysty tekemään enää melkein mitään. ylöspääsy sängystä aamuisin on mahdotonta. ahdistaa pieninkin homma mikä pitäis tehdä. oon ollu kodin ulkopuolella viimeks perjantaina, sillonki vaan mökillä metsän keskellä. en jaksa. muut pitää mua laiskana aikaansaamattomana paskana.

ruokahalu häviää pikkuhiljaa. loistavaa. anoreksia vois tulla takas ja tällä kertaa viedä mut mukanaan.

eristäydyin kans kaveriporukasta. musta ei vaan oo hyväks kaveriks. mut on niin yksinäistä.
ei oo ketään jonka kanssa jakaa hauskoja kuvia ja juttuja.
löydän jotain hauskaa tumblr:sta ja ajattelen et lähetän sen noille.
enpä lähetäkään. en oo enää osa niitä.

mua hävettää niin paljon.
vittu et oon paska ihminen.

oon taas hienosti onnistunu katkaisemaan välit kaikkiin ystäviini.

ei mulla muuta, koittakaa te edes elää, jooko?

sattuu.

menetän mun työkyvyn kohta täysin.
en pysty tekemään mitään.
mut ei se haittaa vaikka saisinki opiskelupaikan.
voin ehkä vielä yrittää jos ehdin.

mä täällä katon youtubesta covereita ja itken koska ne osaa laulaa niin hyvin.
mä en osaa.
en ikinä pysty siihen. se on sitä mitä mä todella rakastan, mutta kun en vaan osaa.

ihmiset pitää hauskaa, mut mä en pysty siihen.
en voi.
en osaa.
mitään.

haluun viiltää koko kehoni.
mä ansaitsen sen paskan, sen kivun. en ymmärrä miten ihminen voi olla näin huono.
miks just minä?

mä lasken kohta sekunteja siihen että pääsen pois täältä.
mä haluun lopettaa elämäni, mut se on niin lopullista.
ja peruuttamatonta.

mut muhun sattuu niin paljon. menetän hallinnan pian.
sit se on ohi.

onks kellään viimeisiä sanoja?

mietin mitä jää kun mä lähden täältä

mulla ei oikeesti oo mitään syytä tähän. mullahan on kaikki hyvin, ei mun pitäis olla masentunu, ei mun pitäis haluta kuolla?

anteeks kaikille, mä vaan vihaan itteeni niin paljon. en osaa elää itteni kanssa. anteeks ihan hirveästi.

ps. en mä ole lähdössä vielä. halusin vaan pyytää anteeksi.

kohta voitte puhua musta imperfektissä

mä haluaisin päättää ite itestäni ja elämästäni. kuulostaa niin kapinateiniltä että itkettää. enkä tarkota tällä nyt sitä että lintsaan koulusta kaikki päivät ja kaikki rahat menee viinaan ja tupakkaan, vaan se et saan päättää elänkö vai en. joo, etiikan perussääntö on se joku paska "elämää pitää suojella!!!1!" ja mulla on rakastavia ihmisiä joita satuttais mun lähtö todella paljon.

mut ei kenenkään pitäis olla pakko elää jos ei halua. kyllähä se näin nuorelle kannattais mutta niin, älkää te tehkö sitä samaa virhettä.

te kaikki pystytte vielä korjaamaan kaiken. ihan varmasti. mä epäonnistuin siinä, mutta teillä muilla on toivoa.

itseviha ja -syytökset vaan kasvaa. en siedä peilikuvaani enää. häpeen ja vihaan itseeni niin paljon että kurkkua kuristaa.

yhteishaun tulokset piti tulla eilen/tänään. eipä oo näkyny, oon koko päivän ravannu koulun sivuilla mut ehei. ei mitään. pitäkää ihmeessä mua jännityksessä viikonlopun yli.

en kyl ees tiiä haluunko sitä paikkaa. ei innostais, en sovellu sinne enkä jaksais sitä. sinänsä ei haittaa vaikken pääsiskää. sit kukaan ei ois kiinnostunu ja saisin tappaa itteni, kukaa ei ees huomaisi.

haistakaa vittu vaan kaikki. mä häviin tän sodan vielä.

MIKS EN OSAA

mua ahdistaa oma keho ja se etten vaa osaa syödä. en oo syönyt mitään järkevää tänään, pelkkää hiilaripaskaa. mä tiiän miten mun pitäis syödä mutta en silti pysty siihen. apua...

voisin oksentaa jos oisin yksin kotona. ei sekää mitää auttais, muuta ku ahdistais vähemmän.

vittu mä vihaan itteeni. teippaan kohta suuni kiinni. en pysty yksin tähän. mitä mun pitäis tehdä...?

if i told you what i was, would you turn your back on me?

miten mulla menee? mä en tiedä, suoraansanottuna.

ihan hyvin sinänsä, mulla on kesäloma nyt! sain vihdoinkin peruskoulun käytyä, ja se vuosi meni tosi nopeesti, vaikka en ois uskonu. no, idc, nyt on mullakin päättötodistus ja oppivelvollisuus ei kiusaa mua enää! viikon päästä saatan ehkä jo tietää pääsinkö kouluun. en oo varma haluunko tietää... vähän pelottaa.

huonoa, koska en tuu hyväksyy itteeni ikinä. en ois tarpeeks laiha vaikka painaisin sen 30 kiloo vähemmän. mut silti en jaksa elää tällasessa kropassa. en tiiä mitä tehdä.

enkä enää tiiä itestäni mitää muutakaa, mitä mä olen ja tuun olemaan. kaiken lisäks pelkään et menetän kontrollin itseni kanssa, kerään taas lääkkeitä vaikka tiedän et siinä ei ole mitään järkeä. saatan jonain päivänä taas löytää itseni tekemästä jotain tyhmää enkä voi sille yhtään mitään.

pieni päivitys, jatkan sitte ku on inspiraatiota tai jotai. ja koneestaki loppuu akku ffs.