olin hetken ehjempi kuin moni muu

tänään on ollut hyvä päivä. olin helsingissä shoppailemassa ja leffassa sekä kävin ottamassa kielikorun. jaksoin jopa hyvin. nyt istun bussissa kohti kotia. huomenna prideille kavereiden kanssa.

ehkä elämä voittaa vielä.

toivoton

mun tekee mieli viiltää. kunnolla. vaikka niin että veri lentää. mä haluan hypätä junan alle. ottaa kourallisen lääkkeitä. mitä vaan millä henki lähtis.

seuraava poliaika heinäkuun lopussa. mä en tuu pärjäämään tätä menoa.

mulla meni oikeasti hetken aikaa hyvin. en tiedä mitä tapahtui, älkää kysykö.

tää kaikki on yhtä tuskaa. miten tästä pitäis selvitä?

ahdistaa.

antakaa mun vaan jo mennä, olkaa niin kilttejä.

hukassa

oon äärettömän pettynyt itteeni. en saanut opiskelupaikkaa.

mun pitäis jo olla käynyt kaksi vuotta ammattikoulua/lukiota mutta oonkin ihan nollissa. ihan oikeasti, jos mun psyyke ei kestä normaalia ammattikoulua ja oon liian "hyvässä kunnossa" erityisoppilaitokseen, mihin helvettiin mä menen? taidan luovuttaa koko opiskelun suhteen. ei tästä mitään tule. pidän välivuotta niin kauan kuin jaksan ja etsin töitä. ei tässä muukaan auta.

paino vaan nousee ja nousee. en mä tällekään mitään voi, en osaa lopettaa syömistä. voisipa joku auttaa.

alkaa tuntua siltä että tää hyvä ajanjakso hiipuu pikkuhiljaa pois. tekisi taas mieli luovuttaa, en tiiä mitä elämälläni teen.

pitkästä aikaa sanon tämän:
haluan pois.

the sun is shining brighter each day

mua ahdistaa ihan suunnattomasti se fakta että oon lihonut. ei siinä mitään, painoa saa aina pois mutta pitää huomioida se että pelkään etten osaa laihduttaa muilla kuin epäterveillä tavoilla. jos en osaa laihduttaa ilman että oksentelen tai minimoin syömiseni, on ehkä parempi olla laihduttamatta. mutta mä en viihdy tässä kropassa, en halua näyttää tältä! jotain pitäisi siis tehdä, en vaan keksi mitä. muutenkin stressaan ja ajattelen ulkonäköäni koko ajan eikä tää ole kivaa kun se on pakonomaista. noh, ehkä mä ratkaisen nää ongelmani joskus... ehkä.

lisäksi meidän perheessä on keskoslapsi ja mua pelottaa mahdolliset takapakit. tähän mennessä on mennyt ihan hyvin mutta koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää.

masennuksen kanssa siis menee ihan hyvin, pakko-oireet vaivaa lähinnä. mutta sähköhoidosta on ilmeisesti ollut apua kun mieliala on kohtalaisen hyvä koko ajan. viiltely on jäänyt pois, toivottavasti pysyvästi. nää arvet hävettää mua enkä halua niitä yhtään lisää.

toivon että teillä lukijoilla menis edes kohtalaisesti. ootte tärkeitä <3 hyvää viikonvaihdetta kaikille!