elämään väsynyt

musta alkaa päivä päivältä yhä enemmän tuntua siltä että mä saattaisin jopa tehdä sen. oikeasti. toisella puolella ei ole mitään muuta kuin rauhaa. sitähän mä haluan.

päästäkää mut menemään, jooko? me nähdään vielä joskus, lupaan sen.

mä painan tupakkaa ihoon ja hetken tunnen olevani elossa.

-

mä haluan kuollakuollakuolla pois.

mua melkeen naurattaa se miten mä ansaitsen tän kaiken paskan joka tippuu mun niskaan.

jos mulle huomenna ehdotetaan osastoa, mun täytyy kieltäytyä. en mä voi. koska mun pitää kuolla. on pakkopakkopakko kuolla pois. mä en tuu näkemään tulevaisuutta. se ei ole mua varten.

kiitos kaikille kaikesta. mun ei vaan kuulu olla täällä.

yeah, i think that i might break

mun pää ei kestä tätä ahdistusta. oksettaa kun katson peiliin. kauheat ulkonäkökriisit ja -paineet. kaikki samaan aikaan. ja jos yhdestä pääsee eroon, toinen tulee tilalle.

äiti vaan sanoo että "piristy! reipastu! nouse ylös siitä ja tee jotain!" kun ei kukaan ymmärrä mua. kaikki on 1000 kertaa vaikeampaa ja raskaampaa kuin silloin kun olin vielä terve. mulla on vaikeuksia saattaa asiat loppuun asti. mä en jaksa enää kauaa, oon varma siitä.

saanko mä kuolla pian, saanhan? ensi viikolla?

mulla on todella itsetuhoinen olo.

jätin iltalääkkeet ottamatta.

veri värjää paperin punaiseksi.

mä haluan lähteä.

nukkua ikuisesti.

mä en halua että asiat muuttuis parempaan.

eikä niin tule edes käymään.

mä haluan vaan pois.

i'm a mess

mä olen niin totaalisen loppu.

eikä mikään auta.

ehkä mun pitäis sittenkin lähteä.

i won't stop until i'm perfect

päivääni on kuulunut oksentamista ja lenkkeilyä. kävelin sateessa tunnin. mutta en välittänyt siitä pahemmin. kunhan kaloreita kuluu. mä lopetan vasta kun oon tarpeeksi laiha. täydellinen.

mulla tuntuu menevän ihan hyvin. mutta niin kiittämättömältä kuin se kuulostaakin, en ole siihen tyytyväinen. mä haluaisin vielä toteuttaa sen suunnitelman ja lähteä pois täältä kun en osaa enkä pahemmin ansaitse elää mutta mulla on pieni toivonkipinä taas syttynyt. entä jos sittenkin? mitä jos tää kaikki onkin joku päivä vaan osa mun menneisyyttä? en kyllä tiedä jaksanko uskoa tuohonkaan.

en tosiaankaan enää tiedä lähteäkö vai jäädä. mä en osaa päättää.

tappakaa mut

kolmas ilta peräkkäin kun leikin terän kanssa.

ps. enää 12 kokonaista päivää.

synkempää

mä voin tuntea kun mun viimeisetkin toivonrippeet hiipuvat pois.

kun mun voimat pikkuhiljaa loppuu.

kun mun elämäni lähestyy loppuaan.

mua ällöttää se mitä mä näen peilistä. läskiläskiläski.

mua inhottaa kun mun reidet osuvat yhteen ja vatsa menee makkaroille kun istun. käsivarsista saa paremmin kuin hyvin kiinni. pohkeet ovat järkyttävän kokoiset.

mutta mä en laihdu. en osaa sitäkään enää.

mä en enää elä. mä vaan olen. turha paska joka vaan on olemassa.

ja haluan tän loppuvan. ja niin tulee tapahtumaan.

mä en enää tiedä mitä tehdä

mun paino ei laske millään. vaikka kuinka yritän. mut on luotu epäonnistujaks. 

en pysty elämään tällaisen vartalon kanssa. pitääkö mun tosissaan riistää henkeni? mitä muutakaan tässä tilanteessa vois tehdä?

haluan toteuttaa sen suunnitelman. antakaa jooko mun tehdä se.

synkkää

mä en ansaitse elää.

help i've done it again

en jaksa tällasta. asioiden hoitaminen tuntuu ylivoimaiselta. pitäis imuroida, käydä kaupassa ja apteekissa, vaihtaa lakanat. mutta mä en jaksa. ei mulla ole energiaa pitämään edes itsestäni huolta kunnolla. en jaksa välittää vaatteista, pidän päälläni mitä sattuu. en jaksais pestä hampaita, en pestä hiuksia. ihan vaan oleminenkin ahdistaa. se ettei tarvitse tehdä mitään.

mun laihdutus epäonnistuu koko ajan, tänäänkin ostin kaupasta irtokarkkeja ja vedin koko purkin. en voinut vastustaa kiusausta. siitä tuli huono olo. ja yllätys yllätys, oksensin. en osaa olla ottamatta niitä turhia kaloreita joten niistä pitää päästä jälkeenpäin eroon.

mun tekis niin mieli toteuttaa se suunnitelma heinäkuun lopulla. ehkä mä teenkin sen. sen näkee sitten.

mun pitäis huutaa apua mutta mä en osaa.