kaikki on sekaisin

mulla on niin hirveesti kaikkia ongelmia. on kroppakriisi, mun pitäis ihan oikeasti laihduttaa mutta ei, ruoka menee liian helposti alas. on hiuskriisi, en tiedä mitä mä näille tekisin. en tiedä, mitä mä elämälläni tekisin. mä pelkään myös pimeää, jos oon pimeässä yksin niin pelkään, että mun kimppuun hyökkää joku mörkö. ja mun ocd-oireet alkaa olla erittäin ärsyttäviä.

mun masennusoireet on erittäin vähän helpottaneet, mutta vain hyvin vähän... mä silti elätän toivoa siitä että pääsisisin alkavalla viikolla sairaalasta kotiin. mä vähän esitän että kaikki olis paremmin, koska mä en jaksa enää olla osastolla. no toivotaan nyt että pääsisin kotiin mahdollisimman pian...

...mä haluan kuolla, mutta samalla mä myös pelkään kuolemaa.

en tiedä kumpaa toivon enemmän: elämää vai kuolemaa.

kunpa joku osais auttaa mua...

VOI LUOJA MUA AHDISTAA

mua ahdistaa se että oon syöny tänään pussin karkkia ja suklaapatukan. mun pitäis laihduttaa mutta mä lihon vaan lisää enkä mä kestä sitä.

muuten mulla menee ihan hyvin, mutta laihdutuksesta ei tule sitten yhtään mitään. ja muuten mä tulen tällä hetkellä jotenkuten toimeen itseni kanssa mutta mun kroppaa mä en siedä.

ja mä tiedän että mä en voi tappaa itteäni. en itseni takia vaan muiden. mun vanhemmat rakastaa mua, sen mä tiedän enkä mä halua tehdä sitä niille. tosin mun perheen lisäks kauheen moni muu ei kyllä musta välitä, joten oon mä aika turha jos totta puhutaan.

...niin että jos kellään on mitään hyviä laihdutusvinkkejä niin otan ilomielin vastaan.

mä oon toivoton tapaus.

kuolemaa odotellessa...

pitkästä aikaa mun tekis mieli luovuttaa.

koska mä en jaksa enää tätä paskaa.

enkä mä osaa elää. mä en osaa mitään. mä olen turha, heikko ja aikaansaamaton.

mitä mä voin tehdä että tää tuska loppuis?

i have to stay alive

mä tajusin juuri että en mä voi tappaa itseäni, vaikka kuinka haluaisin. tiedän (tai ainakin toivon) olevani hyvin tärkeä joillekin ja en halua tuottaa tuskaa kenellekään tappamalla itseäni. se olis ihan helvetin itsekäs teko.

vaikka nyt ei olekaan helppoa, mä uskon kyllä että mä selviän tästä vielä. edes jotenkin. mun täytyy nyt vaan yrittää kestää.

worthless

sanat ei riitä kuvaamaan sitä kuinka turha mä olen. musta ei ole mitään iloa kenellekään.

tänään on ollut normaalia paskempi päivä. on itketty, hakattu päätä seinään ja jätetty iltapala väliin yms kivaa.

kuinka nopeasti tää kaikki kipu ja tuska vois olla ikuisesti ohi jos mä tappaisin itseni. aivan, siihen menis vaan muutama sekunti.

(valitettavasti en ole oikeasti tappamassa itteeni, kunhan haaveilen...)

koko päivän on ollut niin sekava olo.

miksi mä olen täällä vielä?

mä olen niin turha ja arvoton, eihän musta ole mihinkään. kaikki mun taidot on hiipunu pois ja lisää on turha yrittää oppia. mä elän täällä maailmassa vaan muiden takia, en itseni. kunpa mahtuisin hyppäämään tuosta ikkunasta ulos...

tekee mieli viiltää ja syödä niin paljon että laatta lentää mutta kumpikaan ei onnistu just nyt. helvetin osastohoito.

mä en jaksa enää itteäni. mussa ei oo mitään hyvää. ei yhtään mitään.

wake me up when it's all over

oon niin maassa ja surullinen. sanon kaikille jotka kysyy miten menee että mulla menee hyvin vaikka se ei ole todellakaan totta. toisaalta en tiedä miks mä valehtelen, varsinkin kun oon osastohoidossa niin se ei hyödytä ketään.

täällä tulee myös syötyä vähemmän mutta mä en silti laihdu, melkeinpä päinvastoin. ainakin tuntuu siltä. oksentelen aina välillä, joka ei ole hyvä juttu, tiedän sen. mutta mun on vähän niinkuin pakko, kun kaduttaa se että olen syöny. alkaa tuntua siltä etten tule koskaan hyväksymään itseäni.

tätä tilannetta ei yhtään helpota se että toinen mun siskon kissoista jouduttiin lopettamaan eilen. mun siskon kissat on aina ollu mulle tosi tärkeitä, varsinkin kun mulla ei ole koskaan ollut omaa lemmikkiä. toivotaan että tää tästä alkaa helpottaa, mutta nyt tuntuu tosi pahalta.

toivottavasti teillä muilla menee vähän paremmin. toivon teille kaikille pelkkää hyvää. ❤

ei löytynyt onnee onnelasta

tosiaan, menin osastolle keskiviikkoiltana. ehdin olla siellä pari tuntia kunnes mun olo meni niin pahaksi että aloin hakkaamaan itteäni, ja mut päätettiin siirtää toiselle osastolle. mulla oli myös terä mukana mutta jäin kiinni, kun mun tavarat tarkistettiin. toisaalta se oli ihan hyvä että hoitaja vei sen multa koska siinä ois voinu käydä todella huonosti jos olisin vetäny ranteet taas auki mutta se teki mun olon vaikeammaksi kun multa vietiin se "hätävara" pois. ehkä niin oli kuitenkin parempi.

torstai oli aika tuskaa, jatkoin itteni hakkaamista ja ahdistus oli todella voimakasta. en suostunut oikeen syömään mitään, ekan kerran päivällisellä. ja senkin jälkeen taisin oksentaa, jos oikein muistan. en kyllä yhtään tiedä miksen muista asioita niin tarkkaan... no, elämä on.

eilinen päivä sujui pelottavan hyvin, olin suht pirteä ja hyväntuulinen, ja uskoin jotenkuten siihen että mä selviän tästä vielä. mutta tänään, itkin koko aamupäivän ja ajattelin sitä että pystynkö mä ikinä enää elämään normaalia elämää, opiskella, käydä töissä ja näin. mun tulevaisuus näyttää aika huonolta ja toivottomalta mutta uskokaa tai älkää; mä en silti haluais luovuttaa vielä.

lisäksi oon oksentanu tänään kahdesti, mikä ei ole kauhean hyvä mutta en kestä sitä miten paljon syön. ajattelin ennen kun tulin tänne osastolle että täällä olis helpompi syödä vähän vähemmän mut ei. on täällä vähän helpompi olla kun ei ole koko ajan ruokaa tarjolla, toisin kuin kotona. kyllä mä vielä laihdun, mä lupaan sen.

p.s. mitä sanoisitte jos tekisin q&a postauksen? mulla ois täällä osastolla hyvin aikaa sille, joten oisko kellään mitään kysymyksiä mulle?

joo, pientä päivitystä tähän väliin. hauskaa viikonloppua vaan kaikille!