unfortunately alive

mun ei ole missään hyvä olla. ei sitten missään. mä en ihan oikeasti tiedä mitä tehdä.

mutta onneks on pari viikkoa aikaa miettiä.

can somebody come and take this off my chest?

säikähdän jokaikistä ääntä. koputuksia, viime yönä heräsin kun mulle sanottiin jotain mutta se ääni kuuluikin muualta. en enää pysy kärryillä kaikesta mitä tapahtuu. mulla on nälkä mutta en uskalla syödä kun mitään en saa pysymään sisällä koska kaikki mitä syön on pakko saada ulos. enkä saa pyytää tarvittavia. että hyvin menee.

mitä mä teen tässä maailmassa enää? olen varmaan niin toivoton tapaus kun ihminen vaan voi olla, eihän mulla oo mitään mahdollisuuttakaan kuntoutua. en mä jaksa enää ees yrittää. ei ole energiaa. tuntuu että mikään ei ole hyvin. tätä menoa en tuu näkemään 20-vuotissynttäreitäni.

mut nyt lopetan tän valittamisen ja meen taas suunnittelemaan viimeistä päivääni.

varjoihin katoan

mulla on vaan niin paha olla. en pysty ees ajattelemaan selkeesti tai pohtimaan asioita koska en pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin itsemurhan ja itseni vahingoittamisen ajatteluun ja suunnitteluun. ja tietenkin laihduttamiseen. eihän musta oo mihinkään hyvään. mä oon käytännössä jo luovuttanut.

haluan vaan viiltää suonet auki ja katsella kun verta pulppuaa ulos. haluan vetää lääkkeitä niin että taju lähtee. haluan juoda niin paljon että en enää pysy pystyssä.

ja kaikesta tästä voin nyt vain haaveilla.

my mistakes are slowly drowning me

en jaksa en jaksa en jaksa. jotenkin nyt loppu voimat yhtäkkiä. onneks joulukuu loppuu kohta ja sen jälkeen se mun sopimus ei ole enää voimassa.

oon niin säälittävä. ois pitäny ottaa nuo terät mukaan. no, ens kerralla sitten. en osaa edes ajatella selkeesti. mun pitäis kuolla. en mä pysty tähän. luovuttaminen tuntuu olevan ainoa ratkaisu.

voinko vaan kadota? mulla ei oo mitään arvoa. miksi en ihan oikeesti uskalla tappaa itteeni? sitähän kaikki haluais.

exhausted but happy

mulla on nyt ihan hyvä olla. kerrankin.

tapasin lääkäriä tänään. nyt mulla on epävakaan persoonallisuuden diagnoosi. mulle ollaan tekemässä lähete dkt-terapiaan ja ollaan ehkä kokeilemassa uutta lääkettä. on jopa ihan toiveikas olo. ehkä asioilla on sittenkin mahdollisuus järjestyä. toi tunne varmaan häviää heti kun joulu on ohi mut ihan sama.

kuten kirjoitin instaankin, yrittäkää ottaa ilo irti joulusta vaikka ois kuinka paha olla. unohtakaa kaikki murheet edes hetkeksi ja keskittykää kaikkeen hyvään ja siihen mitä teillä on. niin mäkin aion tehdä. muistakaa myös syödä hyvin ja nauttikaa siitä ruoasta. ootte ansainnu sen.

hyvää joulua kaikille tasapuolisesti! ❤

never been good enough, never will be

oon pelkästään yks itsesäälissä rypevä paska joka vaan valittaa netissä pahasta olostaan. mutta mihinkä mä tästä muuttuisin. kai mut on vaan luotu häviäjäks.

voiko kukaan antaa anteeksi mulle? enpä usko. mä oon liian s ä ä l i t t ä v ä.

oikeesti. mua vihataan ihan älyttömästi. en tajuu edes että miksi, mä en tahdo kellekään mitään pahaa. en enää haluais olla kenenkään kanssa missään tekemisissä koska ne kuitenkin tahtoo mulle pelkkää pahaa niin säästyisinpä ainakin pettymyksiltä. MUTTA KUN ON PAKKO.

voisin ihan tosissani ottaa sitä temestaa, muutamankin paketin. luulis riittävän, unohtais kaiken hetkeks.

nyt mun ajatukset on niin sekavia ettei mitään rajaa. ehkä on parempi etten kirjota enempää. musta puhutaan pelkkää pahaa, tein sitten mitä tahansa.

i want to tear myself apart

luin omakantaa ja mun vanhoja blogitekstejä ja mua hävettää mun käytös. antakaa jooko anteeks kaikki tää, mä lupaan yrittää jatkossa miettiä vähän mitä kirjoittelen. tai niin, oonhan mä noin sanonut ennenkin... i'll try.

mut joo. kuulumisia?

no tää viikonloppu on mennyt ihan kivasti. eilen tulin kotiin parin viikon tauon jälkeen, käytiin vähän jouluostoksilla (ja tuhlaamassa rahaa kaikkeen muuhunkin) ja syömässä ERITTÄIN hyvää ruokaa. sieltä mentiin katsomaan mun siskonpoikaa. oli ihanan piristävää nähdä häntäkin. tänään oon jonkin verran tehny jouluaskarteluja, hieman siivonnut, maksanut laskuja ja muuta kivaa. ja perjantaina olin todella ahkera, sain paljon aikaseks. mutta en vaan osaa olla itsestäni ylpeä. en sitten millään. tietenkin oon ilonen että jaksan tehdä jotain mutta tyytyväinen en ole.

muutenkin tää mun ilo ja into alkaa pikkuhiljaa hiipua. varmastikin huomisen takia. mulla alkaa aamulla intervalli joka kestää torstaihin asti. miten mä selviän siitä? mä en jaksais maata neljää päivää. viime viikolla olin kans osastolla muutaman päivän koska mun tila meni aika huonoksi. mun piti mennä vaan päivystykseen tikattavaksi mutta tulihan siitä m1-lähete. seuraavat pari päivää vaan makasin ja makasin, hyvä kun kävin syömässä ja ottamassa lääkkeet. se oli niiin tuskaa, aika meni hitaasti enkä pystynyt pyytämään apua. nyt en sentään oo niin huonossa kunnossa kuin pari viikkoa sitten mutta silti mulla on ihan kamalat kuumotukset että miten tässä käy. on vaan pakko selvitä siitäkin. jotenkin.

nyt mulla on menossa joulukuun ajan sopimus, että en vahingoita tai satuta itteeni. oon ihan hyvin pärjännyt, mitä nyt vähän repinyt ihoa irti mutta mitään sellasta niinsanotusti vaarallista en oo tehnyt. haluan pitää sen sopimuksen, suosittelen myös muita edes kokeilemaan vaikka kun tammikuu alkaa! muistat vaan että jos epäonnistut, et ole mitenkään epäonnistunut ihmisenä. se vois olla semmonen haaste, pieni testi että pystytkö siihen. kokeilkaa hei ihmeessä, se voi jopa auttaa pääsemään itsetuhoisuudesta eroon. tai en tiedä. mut ei sitä koskaan tiedä!

mutta siitä sopimuksesta huolimatta. haluan viiltää. hakata. raapia. ottaa monta pakettia lääkkeitä. se mua tällä hetkellä houkuttelee eniten. mua ei huvita elää vaikka meniskin ihan hyvin. mun tekee mieli itseäni satuttaa, siitä ei pääse mihinkään. mutta kun se sopimus on kirjallisena mun ovessa niin se aina muistuttaa mua siinä. no, onneks se oli vaan joulukuu...

mistä mä saisin vähän motivaatiota? mua pelottaa se huominen ihan helvetisti. voisin tehdä mitä tahansa ettei mun tarvis mennä sinne. ehkä mun vaan kannattais rikkoa se sopimus koska ei tästä näytä tulevan yhtään mitään.