maanantai-iltana verta suihkusi. haluaisin niin paljon tehdä saman uudestaan. en pysty olemaan ajattelematta sitä tilannetta. se oli samaan aikaan niin pelottavaa mutta myös niin tyydyttävää.
kerroin mun äidille tapahtuneesta ja se tais vähän suuttua. ei sillä, mulla on ihana äiti mutta se vaan reagoi kaikkeen hirmu vahvasti mikä on toki ymmärrettävää kun kyse on kuitenkin omasta lapsesta. mut silti, tuntuu että kaikki on taas mua vastaan. haluan vaan pois täältä ja mahdollisimman pian. tai en pelkästään halua, mun on pakko päättää elämäni itse ennenkuin tuhoan kaiken.
mulla ei ole mitään eikä ketään. antakaa mun jo mennä, mun ois vihdoin hyvä olla tuolla jossain. kukaan ei ees kaipais mua, joten mitä mä enää odotan? mun pitää keksiä joku suunnitelma ensin. mut ei huolta, pian kaikki on hyvin.
mä olen niin rikki että mä en ole olemassa. mä olen sisältä jo kuollut mutta sydän lyö...
...vielä.
Minä kaipaan sinua!
VastaaPoistaOlen varma että moni muukin kaipaa.
Yritä nyt ryhdistäytyä:-)
Me olemme tukenasi!
<3
PoistaJos päätät elämäsi, sillon sä vasta tuhoatkin kaiken. Toivoa on niin kauan kun elämääkin on. Sulla ei ainakaan ole mitään peruuttamatonta fyysistä sairautta, johon sairastunut joutuu vasten tahtoaankin toteamaan että tässä tää elämä oli. Sä olet nuori ja kropaltasi terve, älä heitä sitä hukkaan. Ja en tarkoita vähätellä psyykkisiä sairauksiasi. Olen itsekin elänyt niiden kanssa pitkään, mutta nyt kun kehonikin alkaa luovuttamaan, olen tajunnut miten paljon helpompaa oli olla "vain" masentunut. Siitä voi vielä parantua tai ainakin saada edes vähän kivemman elämän. Näille fyysisille sairauksilleni en voi välttämättä tehdä enää mitään ja joudun ehkä sanomaan hyvästit rakkaimmilleni hyvinkin pian.
VastaaPoistawow. tää kommentti sai mut ajattelemaan. voimia sinulle! <3
Poista