and now i'm just waiting for the right moment

istun yksin ruokalassa, suljen kaikki muut pois.
antakaa mun olla yksin, en halua ketään seuraksi.
ruokailun jälkeen menen vessaan ja yritän oksentaa
mutta kun työnnän sormet kurkkuun muistot palaa mieleen
ja mä melkeen purskahdan itkuun

tuijotan peiliin ja puhun itelleni
"säälittävä paska"
haluan rikkoa peilin, yritän etsiä jotain terävää
menen viereiseen tilaan ja seison siinä muutaman minuutin ja tuijotan tyhjyyteen
ja palaan tunnille

en ihan oikeesti jaksa tätä koulua
en jaksa elää

sen pitäis olla lohduttavaa kun joku sanoo että "kaikki tulee järjestymään ja olo helpottuu vielä" mut se ahdistaakin mua vielä enemmän.
mä en halua. en halua elää. se on pelottavaa.

ihmiset kai tosissaan haluais auttaa mua mutta mä sanon vaan
älkää tuhlatko aikaanne muhun

miten olis se ens viikko? jos mä lähtisin? kauas pois. ikuisesti.