ajatukset ei jätä mua rauhaan edes unissa. yksi yö siirryin asteittain kohti kuolemaa, olin jossain korkealla ja tiputtauduin aina vähän alemmas. mun läheiset itki ja rukoili et en päästäis irti kun roikuin tyhjän päällä. en olisi halunnut pudota mutten tahtonut takaisin ylöskään. en halunnut elää. sen jälkeen heräsin.
tai sitten näen unia joissa joudun niin ahdistaviin tilanteisiin etten näe muuta ulospääsyä kuin itsemurha. ja ne tuntuu yllättävän todelliselta.
eilen pelasin lähemmäs 10 tuntia. mutta huomenna taas kouluun, siihen loppui sekin ilo. en pysty enää pakenemaan todellisuutta. tää ei onnistu, musta ei ole tähän.
mä en jaksa enää välittää vaikka kaikki meneekin päin helvettiä. enkä oo kertomassa kenellekään.
mä teen vielä lopun tästä kaikesta. odottakaa vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti