tää sotku mun pään sisällä ei häviä mihinkään.
ahdistaa vaan niin paljon.
katoin mun käsiä ja aattelin et "noita ei tule enää yhtään lisää"
pystynkö mä siihen?
ansaitsenko mä olla satuttamatta itteeni?
ehkä, ehkä en.
kaikki on vaan yhtä ja samaa sotkua. ajatukset, ideat ja unelmat tulee mun mieleen ja sit ne murskataan. pieniks palasiks.
mä en varmaa ansaitsis elää.
oon pahoillani et oon täällä vieläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti