muutama päivä meni jo ihan hyvin. pelaan puolet päivästä ja se tekee mut iloseks. lähen laivalle vanhempien kanssa ja syön hyvää ruokaa ja nautin maisemista. ostan kaikkea kivaa. mut kotimatkalla kaikki muuttuu. kannattais varmaan mennä jo nukkumaan.
mut miks häpeen jokaista virhettä minkä teen? pienikin virheliike ja haluun vajota maan alle. ja mä teen niitä koko ajan. ja kaikki muistaa mut. näkee mut uudelleen jossain ja ajattelee: "hei, toi on se tyttö joka lauloi karaokea!" ne muistaa vaan ne virheet jotka mä oon tehny, ei mitään hyvää. ei kukaan ajattele mitään hyvää musta. en mä kelpaa kellekään, vaikka joku sanoisi et mä oon hyvä just tällasena, en mä uskoisi. ihmiset vois käyttää mua hyväks, mut ei kukaan pystyis rakastamaan mua oikeasti.
mä haluaisin elämän ja tulevaisuuden. puoli vuotta ja oon täysikäinen, ens kesänä voin kiertää festareilla, voin saada uusia upeita ystäviä ja päästä jopa toteuttamaan niitä unelmia. silti oon se sama ihminen. häviäjä. nyt ja aina.
voisin antaa paikkani täs maailmassa jolleki joka sen ansaitsee. mä voin kuolla, mut oon silti henkisesti tässä maailmassa vielä, eikö niin? pystyn kattomaan tätä maailmaa ulkopuolisen silmin. kukaan ei näe mua mut mä voin nähdä muut. voin nähdä ihmisten reaktiot mun kuolemaan. enkä en enää tee niitä virheitä. en vois epäonnistua enää.
sanokaa joku että tuo on totta? onhan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti