mä voin tuntea kun mun viimeisetkin toivonrippeet hiipuvat pois.
kun mun voimat pikkuhiljaa loppuu.
kun mun elämäni lähestyy loppuaan.
mua ällöttää se mitä mä näen peilistä. läskiläskiläski.
mua inhottaa kun mun reidet osuvat yhteen ja vatsa menee makkaroille kun istun. käsivarsista saa paremmin kuin hyvin kiinni. pohkeet ovat järkyttävän kokoiset.
mutta mä en laihdu. en osaa sitäkään enää.
mä en enää elä. mä vaan olen. turha paska joka vaan on olemassa.
ja haluan tän loppuvan. ja niin tulee tapahtumaan.
Mä en tiedä mitä sulle sanoisin. Mä olin itse samassa tilassa ja ajatuksissa niin monta vuotta. Ja oli ihan sama mitä muut sanoo, halusin vaan kuolla. Ja aioin.
VastaaPoistaMä toivoisin, että näkisit että sulla on kaikki maailman potentiaali parantumiseen. Kuhan sä vaan jaksaisit. Asiat ei helpota hetkessä. Mullakin siihen meni lähes kahdeksan vuotta. Mutta tiiätkö mitä. Kaikki sen paskan kestämisen ja jaksaminen vaikka ei jaksais, ON tän kaiken arvosta mitä nyt on.
Pyydä pieni apua. Mitä tahansa. Ilman sitä ei jaksa. Listaa asioita vaikka kaapin oveen minkä vuoksi sä nouset ylös joka päivä. Lisää päivittäin aina yksi, mikä sai sut pysymään. Älä kuole vielä. Siellä ei oo mitään. Täällä on kaikki. Myös sinä, jossa ei oikeesti ole mitään vihattavaa. ❤
mä tiedän että se helpottaa joku päivä. mutta kun ei ole mitään tietoa milloin, ja oon niin totaalisen loppu. hajalla. neuvoton.
Poistakiitos ihana. <3