mun pää ei kestä tätä ahdistusta. oksettaa kun katson peiliin. kauheat ulkonäkökriisit ja -paineet. kaikki samaan aikaan. ja jos yhdestä pääsee eroon, toinen tulee tilalle.
äiti vaan sanoo että "piristy! reipastu! nouse ylös siitä ja tee jotain!" kun ei kukaan ymmärrä mua. kaikki on 1000 kertaa vaikeampaa ja raskaampaa kuin silloin kun olin vielä terve. mulla on vaikeuksia saattaa asiat loppuun asti. mä en jaksa enää kauaa, oon varma siitä.
saanko mä kuolla pian, saanhan? ensi viikolla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti