miks pitää ahdistaa näi paljon?
tajusin taas vaihteeks kui huono ihminen mä oon. en mä halua sääliä enkä vastaväitteitä, en enää usko mitää hyvää mitä musta sanotaan. miksi? no koska se ei oo totta. ei kukaan oikeesti aattele et oon kaunis. tai hyvä laulaa. tai mitään. kaikki on valehtelevia paskiaisia. kaikki. toivon nii paljon et täst maailmas oikeesti löytys joku joka oikeesti ei näe mussa mitään pahaa. mut turhaan.
sain kokea kuinka kamalaa on se ku kaverit pitää hauskaa ja nauraa vieressä ja ite saa kaikin keinoin pidätellä itkua. onneks sain itkee sit matkalla kotiin. se helpotti oikeesti, en muista koska oisin viimeks pystyny itkee niin ettei henki kulje kunnolla.
mä vaan en oo kaunis. haluaisin meikata hienosti mut mun naamassa hienoki meikki näyttää vaa siltä et oisin saanu turpaan. haluun laihduttaa mut itsekuri ei riitä. en kestä kroppaani enää. en osaa tanssia, en osaa laulaa. en osaa mitään. en jaksa. ei.
en sano et oisin arvoton. mut haluaisin vaa tuntea osaavani jotain. olevani jotain.
mut se ei vaan näköjään oo mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti