tänään aion puhua ihan aiheesta, eli kyseessä on joku muu kuin perus angstiavautuminen. osaan mäkin tehdä jotain muuta kuin valittaa.
oon niin monta kertaa saanut kuulla siitä että "miten sä voit olla masentunut" tai "sullahan on kaikki hyvin". varsinkin tää jälkimmäinen lause saa mut erittäin turhautuneeks ja ahdistumaan vielä enemmän. joo, on se tottakin. monen munikäisen ongelmat johtuvat esim. perheen päihteiden käytöstä tai väkivallasta. mua ei ole koskaan hakattu, mun vanhemmat elää (tietääkseni) todella onnellisessa avioliitossa, en ole nähnyt äitiäni IKINÄ humalassa. mua ei ole kiusattu koskaan. musta on välitetty aina. ainoat ns. ongelmat meidän perheessä on johtuneet lähinnä mun masennuksesta ja itsetuhoisuudesta. toisin sanoen mullahan on siis kaikki perusasiat kunnossa.
silti tämä tyttö harkitsee luovuttavansa suuren osan ajasta. ja sehän on nimenomaan mun vanhempien vika? no ei helvetissä. tää kaikki alkoi kun mä tajusin etten tykkää itsestäni. ja siitä on nyt 3 ja puoli vuotta enkä vieläkään usko että opin koskaan hyväksymään itseäni täysin. vaikka painaisin puolet vähemmän, se tuskin riittäisi. vaikka mulla olis täydelliset kasvot ja unelmien hiukset, en varmaankaan olisi tyytyväinen. en siis viihdy omassa kehossani. ajattelen itseni aina tietyn näköiseksi ja sitten kun vilkaisen peiliin, petyn ja herään todellisuuteen. (jos joku tietää mitä tämä on niin otan faktoja mielelläni vastaan!)
eli mitä tästä voimme oppia? vaikka mulla on "asiat hyvin", se ei tarkoita ettenkö sais olla masentunut. sitä paitsi, masennus on sairaus, EI pelkkä mieliala. masennus on muutakin kuin jatkuva vitutus ja tyytymättömydentunne. vaikka olisinkin ulkonäköni kanssa okei, en pystyisi unohtamaan kaikkia niitä virheitä jotka oon tehnyt. plus että suorituspaineet, energianpuute ja stressi muun muassa vaikeuttaa mun ylösnousua aamuisin.
ja niistä virheistä. mua hävettää ja nolottaa lähes jokainen liike minkä teen muiden kuin perheeni seurassa. en vaan voi sille mitään. asiat, jotka oon tehnyt 10 vuotta sitten, kummittelee mun mielessä vieläkin, antamatta mahdollisuutta anteeksiantoon. muut ihmiset on todennäkösesti antaneet ne jo anteeksi tai jopa unohtaneet ne kokonaan mutta silti en vaan uskalla enää olla tekemisissä niiden kanssa. yritän opetella senkin että menneille asioille ei voi mitään, eikä niiden sais antaa vaikuttaa tulevaisuuteen. se vie aikaa, mutten usko et se ois mahdotonta.
haluan vain sanoa teille kaikille, että teillä on oikeus olla masentuneita. ei ole mitään sääntöjä sille, milloin se on oikein ja milloin ei. vaikka oisit sosiaalisin ihminen ikinä, olisit voittanut lotossa, löytäisit unelmies kumppanin tai muut ihailis katkerana sun ulkonäköä, sun psyyke voi olla paljon heikompi kun sillä kodittomalla vanhalla köyhällä miehellä. ei kaikki oo niin mustavalkoista.
kaikki me ollaan samanarvoisia, meillä kaikilla on oikeus olla niin surullisia kuin tyytyväisiäkin. me ei voida tietää miltä toisesta tuntuu, joten kunnioitetaan toisiamme eikä aliarvoida kenenkään ongelmia. ei me maailmaa voida muuttaa mut jos tehdään itse kukin parhaamme, sillä voidaan auttaa jo paljon.
<3
olipas tönkkö lol
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti