viime yö oli kamalaheräsin ja sattui niin paljon etten pysynyt paikallani
lääkettä vaan ja takas nukkumaan
ei auta ei
tuntui että oksennan, istuin vessan lattialla kunnes olo vähän helpotti
mutta selvisin sentään.
miks en osaa kunnioittaa elämää?
kauheet syyllisyydentunteet siitä että oon kuormittanu muita
ihmiset on oikeesti saattanut voida huonommin mun takia
anteeks.
oon menettäny mun elämästä ihmisiä vaan koska oon idiootti
saisinko vain anteeksi?
tunnen syyllisyyttä myös siitä etten viiltele.
sun pitäis lopettaa ittes takii, ei muiden.
joo, tiedän.
en vaan nää syytä lopettaa itteni takia.
en mä ansaitse armoa, oikeesti.
haluan todella oppii hyväksymään itseni.
mut se taitaa olla mahdotonta
en varmaan koskaan tuu olemaan samanlainen kun olin ennen masennusta
en ees kyllä muista millainen olin
kannattaako enää edes yrittää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti