hieno päivä. kerrassaan loistava.

jumalauta kun en pysty heräämään aamusin. kukaan ei tajuu et se on melkeen mahdotonta. antakaa armoa.

nukuin aamulla pommiin nähden samalla painajaisia siitä että näin tapahtuisi (kyllä, niin ihan oikeasti kävi). heräsin ihan paniikissa ja aattelin vaan että ei, ei taas. puolen tunnin päästä kouluunlähtö. ja sitä ennen ehdin jo taas repii käteni auki.

kouluun sitte kaks tuntia myöhässä. ja ahdistus level over 9000. puolen tunnin jälkeen kysäisin opettajalta oisko terkkari paikalla ja eipä ollut. mutta lähellä koulua kuitenkin, joten multa kysyttiin jos haluaisin lähteä sinne. olin tunnin päästä lähdössä polille mut mua ahdisti nii saatanasti ettei tunnilla olosta oikee tullu mitää, ja halusin päästä juttelee jonkun kaa. niinpä lähdin sinne, olin siellä tunnin ja lähdin bussiasemalle. kävin polilla ja syömässä ja tulin iskän kyydillä kotiin.

nyt on jo parempi fiilis mut aloin miettimään; haluanko mä oikeesti elää? vaikka menis hyvin ja kaikki ois lähes täydellistä?

päätin kuitenki toistaiseksi elää. takaovi on aina auki, mutta kun siitä kulkee niin takaisin ei enää pääse.