kaks viikkoo, nii oon kotona taas. matkalta palattu. sit vois alkaa suunnittelee sitä helsinginreissua. tiiän et tällane päätös ois itsekäs, ja jos sen tekee muiden kustannuksella siitä tulee vielä itsekkäämpää. moni junankuljettaja tms ei oo voinu palata töihin sellasen jälkeen. haluaisin kyllä valita jonkun muun tavan mutta en haluis tehdä sitä silleen et vanhemmat löytäis mut. kun vain voisinkin tehdä sen satuttamatta niitä. en voi, mut ehkä otan riskin.
sitten ku kysytään, miks päädyin tähän ratkasuun. voidaan sanoo et ehkä tää elämä ei vaan oo mua varten. en vaa osaa ajatella mitään positiivisesti. mulla on vaa muutama hyvä ystävä ja niidenkin kanssa on jatkuvaa pientä kinaa. suoraansanottuna ihan naurettavista asioista. pelkään menettäväni ihmisiä. ja mun on tosi vaikea saada uusiakaan kavereita. no mut ainaki on vähemmän ihmisiä jotka jää kaipaamaan.
enkä vaan ymmärrä miks mä oon näin paska ihminen. oon vittu aina ollu saatanan ärsyttävä. oon tehny niin paljon asioita minkä takii mua on ok vihata. oon niin ruma ja ennenkaikkea tylsän näköinen. haluisin olla erilainen. haluun näyttää joltain ja olla jotain. haluun ne pitkät vaaleenpunaset hiukset. haluun näyttäviä kenkiä ja persoonallisia vaatteita. haluun olla lahjakas jossain.
JA. suunnatonta vihaa omaa kroppaani kohtaan. joo, tää on se mun biologinen paino. mut en pysty hyväksyy sitä. tiiän kyllä etten mä lihava oo, oonhan mä sentään ihan normaalipainoinen. mut pystyisin hyväksymää itteni ainoastaan hoikempana. paljon hoikempana. mut kun en osaa laihduttaa terveesti. en haluu elää tällasena.
vittuku kaikki on näi hankalaa. mut mitä tahansa ikinä tapahtuukin, takaovi on aina auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti