"sulla on kaikki hyvin, sulla on vanhemmat yhdessä toisinku eräillä. saat toteuttaa ittees toisinku eräät. pärjäät älyttömän hyvin koulussa, niin hyvin et monet ei pystyis tohon."
joo, allekirjoitan ton. mut silti en hyväksy itteeni ja elämääni. millä hyväksyisin, ku kaikki muut on kauniimpia, suositumpia, laihempia, parempia? tai ku meen töihin, saan ensin haukut, kun meen kotiin ja kerron, kaikki nauraa mulle.
nää saattaa (taas jälleen kerran) olla mun elämän viimeisimpiä viikkoja. en tiedä, en myönnä, en kiistä. mä vaan tiiän et musta ei oo siihen mihinkä haluisin pyrkiä. näit hetkii taas ku tekis mieli vaa hankkii pari kartsaa tupakkaa ja muutaman pullon viinaa ja vähä jotai muutaki. sit juhlia oikee urakalla ettei muista edellisillasta mitään. jos oikee rebeliks heittäytys nii vois alkaa vaikka myymään itteään.
mut en mä sitä tee. ehkä helpompi ois vaa luovuttaa. täl kertaa voisin tehä sen sillee et kukaa ei sais tietää. en kertois polilla. en antais mitää merkkejä koulussa enkä kotona. sit yllätyksenä tuliski et hei, sannii ei enää oo. no voi hitsi. ketä ees kiinnostais?
en oo vaa kerännyt viel lääkkeit tarpeeks. ei ne lääkkeet kyl yksin toimi, tarviin jotai muutaki. no mut ens viikko aikaa miettii. ainaki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti