voi saatana oikeesti... mun isoäiti kuolee millä sekunnilla hyvänsä ja tää on vaan tällasta odottamista. kysyin että "onko teidän pakko puhua mummosta koko ajan" ja sain vastaukseks "joo". mua rupee pikkuhiljaa ahdistamaan tää, kaikki muut on käyny katsomassa mummoa vielä paitsi minä kun oon ollu osastolla. ja nyt oon kotilomilla mutten halua nähdä mummoa siinä kunnossa kun ei enää reagoi mihinkään jne. ja just äsken mun sisko sanoi mulle että "kun kerran tiesit tilanteen niin sun ei ois kannattanu tulla kotiin". NO VITTU ANTEEKS. ANTEEKS ETTÄ OON OLEMASSA JA OON TÄMMÖNEN SAATANAN LASIPÄÄ. ANTEEKS, MÄ VOIN KYLLÄ TAPPAA ITSENI JOS HALUATTE.
no, mutta mitäs mulle muuten kuuluu? alkuviikko oli ihan täyttä tuskaa, olin tosissani taas tekemässä itsemurhaa ja yritinkin kuristaa itseni mutta hoitaja ehti väliin. sitten tilanne vähän parani ja voin hetken aikaa ihan hyvin, kunnes torstaina kuulin uutisia että mun mummo on tosi huonossa kunnossa. nyt oon kotona ja kuuntelen kun muut suree. kyllä mun isoäiti on mullekin rakas, mutta en halua enää nähdä häntä. se alkais vaan ahdistaa mua enemmän. muut oli samaa mieltä että se ei ois tehny mulle hyvää ja mun ei myöskään kuulemma kannata tuntea syyllisyyttä asiasta. tunnen silti. mutta nyt vaan odotellaan koska tulee uutinen että mummo on nukkunut pois.
mutta hengissä olen. en haluis tappaa itteeni ennen kun on pakko. mutta tuntuu nyt vähän siltä että mun pitäis...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti