vastatuulessa

mielessä pyörii alkoholi ja laihtuminen. sanoin juuri yksi päivä kavereille etten halua olla ihan langanlaiha. nyt haluan. ihan itkettää millaiseen kuntoon oon itseni päästänyt, oon lihonut tolkuttomasti. tahdon laihtua, mutta se vaatii niin paljon työtä. kävin tänään lenkillä mutta mitä se auttoi? ei mitään, varsinkaan kun oon syönyt niin paljon kaikkea turhaa. paastoaminen on se mikä auttais, ja nyt kun se tässä elämäntilanteessa onnistuis niin why not? haluan saada iloa ja onnistumisen tunnetta edes jostain.

ja alkoholi pyörii mielessä, kyllä. se on ollut jo jonkin aikaa mutta nyt kun olen täysi-ikäinen uskallan puhua asiasta. vierastan viinan makua vähän vieläkin mutta se mitä se tekee, on jotain taivaallista. se voi tappaa mut, sitähän mä haluan? juoda niin paljon kuin pystyn ja sammua. enkä heräis enää ikinä.

arvet haalenee, kipu kovenee. en oo pitkään aikaan saanut juteltua kenenkään kanssa kunnolla.

mulla ei ole ketään kelle kertoa että mä vielä tapan itteni jos tää jatkuu näin.